Teksti Sirpa Elina Tulirinta. Julkaistu Elonkehässä 1/2013.
Vihreän puolueen perustajajäsen Ville Rantanen vastaili kysymyksiin vihreydestä ja vallankumouksesta.
Miksi vallankumous?
Mitä vallankumouksella tarkoitetaan? Ensisijaisesti vallitsevan yhteiskunta-, talous- ja valtajärjestelmän kumoamista. Talousjärjestelmä on näistä olennaisin, sillä se on vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen taustalla. Vallankumous tarkoittaa yhteiskunnallisten valtarakenteiden muuttamista, mikä edellyttää myös talousjärjestelmän muuttamista. Sitä on vallankumous, erotuksena esim. vallankaappaukseen, jossa rakenteet eivät muutu, vaan henkilöt vain vaihtuvat, tai reformiin, jossa tehdään pieniä muutoksia vallitsevien rakenteiden sisällä ja puitteissa. Vallankumous on välttämätön, kun koko järjestelmän perusta on väärä. Emme voi kuvitella elävämme jatkuvan talouskasvun maailmassa, kun elämme kuitenkin rajallisessa maailmassa. Jatkuva talouskasvu on mahdotonta.
Entä miksi suljet parlamentaarisen vaikuttamisen mahdollisuuden kokonaan pois?
On ollut olemassa myös sellaisia vallankumouksellisia ryhmiä, jotka ovat pyrkineet vallankumoukseen parlamentaarisin keinoin. Esim. uudelleenradikalisoituneet sosiaalidemokraatit, näiden vasen fraktio pyrki tähän 60-luvulta alkaen jonnekin 70-luvun lopulle asti.
Vallitsevassa järjestelmässä ei likikään kaikkialla ole esim. kunnon äänioikeutta. Ajatellaan vaikka Kiinaa tai Pakistania. Eivät ihmiset siellä voi vaikuttaa asioihin, ja se on kaikki kuitenkin tätä samaa järjestelmää, Suomi on vain tällainen vähän parempiosaisten asuinalue täällä.
Suomessakin, täällä parempiosaisten alueella, tarvittaisiin perustuslain muuttamiseksi eduskunnassa 5/6 enemmistö, jonka saavuttaminen olisi varmaan kuitenkin realistisempaa kuin 2/3 enemmistö kaksi kertaa peräkkäin, joka on toinen vaihtoehto. Tämä ei silti onnistuisi millään koalitiolla, jo kokoomuksen olemassaolo tekee tällaisen mahdottomaksi.
Ja pitää muistaa, minkä perusteella ihmiset äänestävät: siinäkin on kyse valtarakenteista. Se, jolla on hallussaan media, muokkaa ihmisten mielipiteet. Eivät arvot siinä mielessä sisäsyntyisiä ole, että ne tulisivat jostain tyhjästä ihmisen päähän, vaan ne luodaan, vallitsevat olosuhteet luovat ne. Pitää myös muistaa, että lyhytnäköisesti suuri osa suomalaisista hyötyy nykyjärjestelmästä. On epätodennäköistä että ihmiset äänestäisivät omia taloudellisia intressejään vastaan. Ihmisen tulevaisuushorisontti on lyhyt, ajatellaan korkeintaan muutaman vuoden pätkissä, ei ajatella esim. seuraavia sukupolvia. Tämä on aivan ilmeistä, kun katsotaan ihmisten päätöksentekoa, sitä minkälaisia ratkaisuja ihmiset ovat valmiita tekemään, tai ainakin olemaan hiljaa silloin kun toiset tekevät niitä ratkaisuja.
Mutta parlamentaarisesti ajatellen, jotta asioita voitaisiin muuttaa, pitäisi olla olemassa se valta. Se valtahan ei ole siellä parlamentissa, jossa pitäisi muuttaa perustuslakia, jotta voitaisiin kajota yksityisomaisuuteen, kuten esim. suureen mediaan, tuotantovälineisiin jne., jotka todellisuudessa määrittävät valtasuhteet. Kuitenkin voidakseen voittaa vaaleissa nämä pitäisi jo olla hallussa, tai ainakin tämä edesauttaisi sitä aivan valtavasti. Eihän se ole mahdotonta, että parlamentaarinenkin muutos tapahtuu siinä rinnalla, mutta ei sillä oikeastaan ole mitään virkaa siinä mielessä, jos ajatellaan esim. mitä tapahtui Suomessa heinäkuussa 1917, kun äänestettiin valtalaista. Ei silloin ollut merkitystä sillä, että enemmistö äänesti valtalain puolesta, kun sen sijaan ne, joilla oli todellinen valta, liittoutuivat venäläisten asevoimien kanssa ja estivät valtalain toteutumisen. Tällöin siis sosiaalidemokraatit, Maalaisliiton alkiolaiset ja Nuorsuomalaisten ritavuorelaiset äänestivät valtalain puolesta, joka oli siis käytännössä itsenäisyysjulistus, jota valtaosa porvaripuolueista vastusti: Vanhasuomalaiset, kalliolaiset Maalaisliitosta, RKP jne. Valtalain puoltajien voitolla ei ollut mitään väliä, koska sitten vain hajotettiin eduskunta ja määrättiin uudet vaalit.
Eduskuntaan ei pääse, ellei ole jo valmiiksi sitä valtaa, niitä mediakoneistoja ja muita. Toisekseen, tarvitaan aivan mieletön enemmistö, jotta voidaan muuttaa vallitsevaa järjestelmää, jota voidaan siis helposti ylläpitää, vaikka suhteellisen suurikin enemmistö vastustaisi sitä.
Mutta onko vallankumoukselle todellisuudessa edellytyksiä?
On olemassa monia vallan teorioita, mutta jos mennään ihan yksinkertaiselta pohjalta, voidaan katsoa olevan olemassa talous-, hegemonia- ja valtiovaltaa. Valtiovallalla tarkoitetaan väkivaltakoneistoja, byrokraatteja, koko valtioapparaattia. Hegemoniavallalla taas tarkoitetaan mielipidevaltaa, sitä, mikä mahtuu ihmisten arkijärkeen ja senhetkiseen arvomaailmaan, esim. litteän maan teoria keskiajalla, talouskasvu meidän aikanamme. Talouden pitää kasvaa, koska talouden pitää kasvaa. Nämä esimerkkeinä.
Tietenkin kyse on suuremmista kokonaisuuksista eikä vain tällaisista pienistä yksityiskohdista. Tottakai tähän liittyy paljon syvempiä ajatuskokonaisuuksia, kuten esim. se onko yksityisomaisuuden suoja loukkaamaton vai onko se yhteiskuntasopimuksellinen eli voidaanko se neuvotella koska tahansa uusiksi, jne. Eli hegemoniavalta täytyy saada, talousvaltaa ei voi suoraan saada, koska ei pystytä kamppailemaan nykyisen kanssa, jonka järjestelmässä eletään.
Vallankumouksen toteuttamisesta on kaksi pääteoriaa: otetaan valtiovalta ja sen avulla aikaansaadaan hegemoniavalta, tuputetaan ihmisille se näkemys, tai: kamppaillaan hegemoniavallasta, voitetaan yleinen mielipide ja sitten kun enää vähemmistö on vallitsevan järjestelmän takana kaapataan valtiovalta. Se täytyy siis kaapata, koska sitä ei kuitenkaan anneta. Mikään järjestelmä ei luovu vallasta vapaaehtoisesti.
Vallankumous ei tietenkään tule olemaan helppoa, ja kamppailua tullaan käymään sekä hegemoniavallan että valtiovallan areenoilla. Tämä tarkoittaa välttämätöntä rinnakkaisvallan rakentamista molempien osalta. Oikeastaan kaikki onnistuneet vallankumoukset on toteutettu rinnakkaisvallan kautta. Viimeaikaisina esimerkkeinä Hizbollahin toiminta Libanonissa tai Meksikon Chiapasissa zapatistien toiminta. Ideana on se, että kun vallitseva yhteiskunta kriisiytyy ja alkaa rapistua, niin pikku hiljaa luodaan sille rinnakkainen koneisto, joka korvaa alkuperäisen. Esim. jos kattava terveydenhuoltojärjestelmä lakkaa olemasta, luodaan rinnakkaisvallalla uusi. Pitää myös luoda oma vastamedia.
Ne taas, jotka eivät tukeudu rinnakkaisvallan teoriaan, ajattelevat esim. että valtakoneistot vallataan sisältäpäin, mutta se on oikeastaan huomattavasti työläämpää kuin rakentaa tyhjästä rinnakkaisvaltaa.
Jos sitten sitä mietitään, että onko vallankumous toteutettavissa, niin en tiedä onko se. Mutta ihmeellisiä asioita on ihmiskunnan historiassa tapahtunut. Ei varmaan kukaan esim. ollut ennen vuotta 1917 uskonut, että bolshevikit voisivat tehdä Venäjällä vallankumouksen. Ja vaikka mitä tahansa mieltä olisikin lokakuun vallankumouksesta ja siitä mitä siitä seurasi, on myönnettävä, että siinä tapahtui todella radikaali muutos, joka osoitti että yhteiskunnan suuntaa voidaan täysin muuttaa. Ranskan vallankumouksessa 1789 muuttui myös paljon.
Pointti ei ole siinä, voidaanko se tehdä, vaan siinä loppujen lopuksi, että se on ainoa mahdollisuus. On toissijaista, onko vallankumous mahdollista tehdä, kun kuitenkin vallankumous on kaiken olennaisen muutoksen reunaehto. Vallankumous voi mennä pieleenkin, mutta on silti tarvitsemamme muutoksen reunaehto.Vaikka ei voida tietää auttaako se, toimiiko se, on sitä yritettävä, ihan velvollisuuseettiseltäkin pohjalta.
Miten se vihreys sitten tähän vallankumouksen ajamiseen istuu? Kun ollaan vielä marginaalin marginaalissa?
No, vihreyden avullahan ei mitään vallankumousta tehdä. Vallankumoukseen tarvitaan aina hyvin suuri väestönosa. Ei ehkä enemmistöä, mutta erittäin suuri väestönosa, ja lisäksi enemmistön vähintään passiivinen hyväksyntä tai sietäminen. Periaatteessa ihmiset eivät koskaan lähde barrikaadeille sen takia, että mäyrät katoavat tai vanhat puut hakataan. Kyllä nyt yksittäiset ihmiset lähtevät lukitsemaan itsensä traktoreihin ja muihin, mutta se on hyvin, hyvin pieni joukko. Eli ihmiset eivät lähde tekemään vallankumousta siksi, että muu elonkehä voi huonosti, tai että tuleville sukupolville käy huonosti, koska ihmisen tulevaisuushorisontti on lyhyt. Vallankumous tulee tapahtumaan niistä samoista syistä kuin aina ennenkin. Vallankumoukset ovat aina ennenkin tapahtuneet sen takia, että ihmisillä on ollut paha olla, perusturva on puuttunut: päivittäinen leipä, päivittäinen vakaus yhteiskunnassa, muut vastaavat, nykyään voisi olla terveys, tällaiset asiat. Kun nämä alkavat puuttua, näitä ihmiset lähtevät vaatimaan. Tätä kautta tapahtuu se vallankumous.
Mitä tekemistä tällä on sitten vihreyden kanssa? Vihreiden toimijoiden on hoksattava se, että periaatteessa se vallankumous voi tapahtua vain tällaisen sosiaalisen vallankumouksen siivellä. Kaikkein realistisin strategia on lähteä toteuttamaan sosiaalipohjaisen vihreän vallankumouksen teoriaa. Pyritään saamaan mahdollisimman vankka sija vallankumouksellisessa kentässä, jotta sosiaalipohjainen vallankumous olisi toteutuessaan myös vihreä.
On arvokysymys, ettei lähdetä mukaan johonkin sosiaalipohjaiseen vallankumoukselliseen järjestöön. Kysymys on näiden asioiden itseisarvon tunnustamisesta ja siitä, että yksinkertaisesti jokainen puolue voi puhtaasti palvella vain yhtä agendaa ja kaikilla organisaatioilla on jokin päätehtävä, ja muut jutut ovat vain sivuhommia oikeastaan. Esim. naisten oikeudet jäivät Neuvostoliitossa hieman puolitiehen, koska ne olivat tällainen sivuhomma, ja niistä toteutuivat vain ne, jotka sopivat yhteen työläisten asian kanssa. Vihreys on tottakai samankaltainen juttu. Se tulee aina olemaan vain sellainen sivuhomma, että okei nämäkin jutut pitää hoitaa. Vaikka vihreys on kaikkein tärkein kysymys, koska siinä on kyse eloonjäännistä, niin tämän mukaan ei toimita, koska ihmisen tulevaisuushorisontti on lyhyt.
Emme siis voi mennä mukaan tämmöiseen isompaan porukkaan, joka nyt ajaisi vaikka työläisten asiaa, koska oma asiamme jäisi siellä sivuagendaksi, joka tulisi aina vasta tämän työläisten asian jälkeen. Mielipiteillä on tapana yhdenmukaistua aina yhdessä joukossa. Jos menisimme entristisesti tällaiseen mukaan, rupeaisivat mielipiteemme pikkuhiljaa muuttumaan. Oleminen muuttaa tajuntaa, vanhaa marxilaista fraasia käyttääkseni. Seura tekee kaltaisekseen.
Miten sitten, jos vallankumous toteutuu joka tapauksessa sosiaalipohjaisesti, sitä tehdään vihreyden kannalta? Vihreyden kannalta sitä toteutetaan siten, että pysytään erillään, mutta liittolaisina. Eli toisin sanoen liittoudutaan muiden vallankumouksellisten tahojen kanssa, luodaan luottamukselliset suhteet. Erillisyys takaa ”puhdasoppisen” syvävihreän linjan.
Yhteistyö on välttämätöntä ja onnistuminen edellyttää muidenkin porukoiden onnistumista. On oltava mahdollisimman paljon yhteistyötahoja, sillä ei ole järkevää laittaa kaikkia munia yhteen tai kahteenkaan koriin. Jos yksi porukka epäonnistuu, toinen jatkaa. Jos tällaisia reservejä ei ole, ja se ainoa porukka epäonnistuu, joudutaan odottamaan ehkä vuosikymmeniä ennen kuin sosiaaliset prosessit ovat taas sopivassa pisteessä. Vallankumouksen moneus, josta nyt puhutaan, tarkoittaa myös sitä, että hajautetummalla kentällä on helpompi päästä käytännön yhteistyön kautta eri tahoihin vaikuttamaan ja liikkumavara on paljon suurempi kuin vaikkapa yhden suuren yhteistyökumppanin kanssa.
Mitä tällaisesta moneudesta sitten tulee, kun ihmisillä on kuitenkin se taipumus, että sekä henkilöt että klikit riitelevät keskenään?
Jos otamme taas esimerkkejä menneistä vallankumouksista, vaikkapa nyt taas se Venäjä, jota on paljon dokumentoitu ja kaikki tuntevat tapauksen. Siellähän oltiin heti toistensa kurkussa. Oli anarkisteja, vasemman laidan mensevikkejä, eserriä, bolsevikkejä, desistejä ja muita. Hyvin nopeasti tuli epäluottamusta ja konflikteja, mutta muistetaan historiallinen tilanne: tsaarin Venäjällä kaikki vallankumoustoiminta oli maanalaista, pienissä soluissa, joten ihmiset eivät voineet luottaa, koska ohrana kuitenkin solutti näitä organisaatioita aika tehokkaasti, otti kiinni ja nakkasi väkeä Siperiaan tai hirtti tai muuta. Periaatteessa tästä jo syntyi epäluottamuksen ilmapiiri, kun ei ollut mahdollista eri ryhmien tavata toisiaan. Edes saman porukan eri osastot eivät välttämättä voineet tavata toisiaan, eivätkä siten ehkä luottaneet toisiinsa.
Meillä on siis nyt hyvin erilainen historiallinen tilanne. Meillä ei ole tällä hetkellä Suomessa sellaista poliisivaltaa, koska järjestelmä saa tahtonsa läpi hegemoniavallan kautta, joten sen ei tarvitse käyttää koko ajan valtiovaltaa. Valtiovalta on toistaiseksi vain reservissä ja pamppu tulee esiin vasta sitten kun tällä hegemoniavallalla eli suostuttelulla ja mielipiteillä ei enää saada ihmisiä tämän homman taakse. Suomessa ei käytetä paljoa pakkovaltaa, joten kumoukselliset ryhmät voivat toimia suhteellisen avoimesti ja tavata toisiaan, tutustua toisiinsa, saavuttaa luottamukselliset välit. Yksi avainjuttu on se, että skene on hirveän pieni. Ei koko Suomessa ole hirveän montaa vallankumouksellista. Porukoita on useita, mutta väkeä ei juurikaan, ja tässä on se etu, että kaikki voivat oppia tuntemaan toisensa.
Sitten kun opitaan tuntemaan toiset, voidaan toimia yhteistyössä ja auttaa toisiaan käytännön synergiaeduissa, eli kaikkien ei kannata järjestää erikseen esim. maastoselviytymiskurssia tai esiintymistaitokoulutusta, vaan hyödyntää synergiaetua. Käytännön yhteistyökokemuksista syntyy luottamus. Alkukokemukset ja suunta johon lähdetään määrittävät pitkälle myös seuraavien aktivistipolvien toimintaa. Tulevan toiminnan määrittää se mitä tapahtuu tässä ja nyt.
Kähmintää ja selkäänpuukottelua esiintyy kaikkialla, täytyy vain yrittää päästä sen yli, koska tämä on kuitenkin onnistumisen edellytys. On hyvä jos eri porukoissa on päällekkäisyyttä, yhteisiä jäseniä, koska se vähentää todennäköisyyttä järjestöjen välisiin isompiin kähinöihin. On suurempi kynnys lähteä kähinöimään toisen järjestön kanssa, jos välien rikkominen voi viedä ison osan omasta jäsenistöstä. Tällaistakin joutuu ottamaan huomioon käytännön strategiassa. Ei voi laskea ihmisten hyväntahtoisuuden varaan. Ihmiset toimivat sen mukaan mikä on kannattavaa; pitää luoda sellaiset rakenteet, että ”tuhoava” toiminta on mahdollisimman epäkannattavaa. Ihmiset eivät tietysti aina ole rationaalisia, joten kaikkea ei voida välttää, jotain tulee tai ei. Jos ihminen käyttäytyy irrationaalisesti, ei sitä voida mitenkään ennakoida. Mutta tässäkin auttaa kun on monia eri tahoja.
Missä nyt mennään ViPun kanssa? Kritiikkiä on kuultu esim. siitä, että järjestellään vain keskustelutilaisuuksia.
On aikamoista hätähousun hommaa, jos näin ajatellaan. Keskustelutilaisuuksien määrä on lisääntynyt huimasti, esim. Tampereella oli aikoinaan kaksi tilaisuutta kuukaudessa, nyt on vähintään kolme viikossa. Välissä on ollut taukoa, jolloin ei ollut ollenkaan toimintaa, joten toiminta piti aloittaa uudelleen alusta. Oulussa on kahdesti viikossa, Forssassa, Lahdessa viikoittain. Lisäksi Kokkolassa ynnä muualla harvemmin. Koko ajan ollaan menty eteenpäin. On maltitonta hommaa ajatella, että asiat tapahtuvat naps tuosta noin vain.
Asiat tehdään yksi kerrallaan. Eikä keskustelutilaisuuksien ainoa pointti ole keskustelu. Valistus ei ole toki koskaan haitaksi. Tilaisuudet ovat myös hyvä tilaisuus kouluttaa omaa väkeä esiintymään. Se on myös jatkuvaa näkyvää propagandaa. Se, että meillä on jatkuvaa, näkyvää toimintaa lähtettää tiettyä viestiä.
Keskustelutilaisuus on yleensä ensimmäinen paikka, jossa saadaan kontakti uusiin ihmisiin, jotka saattavat lähteä mukaan toimintaan jopa, eli toimii myös värväyskanavana. Harvemmin kukaan vain pystymetsästä soittaa, että hei haluan tulla mukaan. Tärkein pointti kuitenkin on, että mikään ei ole niin haitallista agendalle kuin ihmisten ennakkoluulot. Meillähän on tällainen poliittisesti marginaalinen agenda kuin vihreys. Eli tärkeää ei ole ainoastaan ketkä lähtevät mukaan, vaan myös ketkä eivät lähde vastaan. Luodaan mahdollisuus ihmisille kohdata meitä viikoittain, jolloin huomaavat, että nämähän ovat ihan normaaleja tyyppejä, ei mitään hulluja. Vierasta pelätään ja vieroksutaan. Tämän takia pitää olla suoran kontaktin väylä.
Aiheet valitaan myös osittain tätä ajatellen. Jos aiheet olisivat esim. pelkkää Arne Naessin ajattelua, ei tilaisuuksiin tulisi muita kuin niitä, jotka jo valmiiksi ajattelevat samalla tavalla. Mutta jos aiheena on vaikkapa terve ruokavalio tai sahdin valmistus, niin sinne tulee ihmisiä, jotka eivät ole esim. politiikasta kiinnostuneita, mutta joilla on kuitenkin taas oma lähipiirinsä, joiden asenteisiin he saattavat vaikuttaa. Eli kun saadaan joku huomaamaan, että tämä on ihan mukavaa, tavallista porukkaa, hän voi sitten myös muille kysyttäessä kertoa, että olivat ihan mukavaa, tavallista porukkaa. Tavoitellaan siis – ei välttämättä ihmisten mukaanlähtöä, suoraa kannattajuutta, vaan myötämielisyyttä, tai edes penseyden, vihamielisyyden puutetta. Tämä on hirveän tärkeä asia, jota iso osa ihmisistä ja ryhmistä ei ymmärrä. Ajatellaan että tilaisuuksilla pyritään ainoastaan vaikuttamaan suoraan ”kohderyhmään” ja värväämään uusia toimijoita. Ei se ole näin yksinkertaista, on hirveä määrä muutakin porukkaa, ja tämäkin porukka tekee jotain siinä vaiheessa kun yhteiskunnassa alkaa tapahtua murroksia. Esim. se lähtevätkö tukemaan vastavallankumousta on paljon kiinni siitä millainen kuva heillä on vallankumouksellisista tahoista. On jo puoli voittoa, jos porukka jää kotiin, eikä lähde vastapuolen matkaan.
Ja ylipäätään, jostain on aloitettava. Ei kannata aloittaa keräämällä 10 tyyppiä ja kahlitsemalla itsensä sitten traktoreihin ja muihin. Ensin hankitaan ihmisten positiivinen suhtautuminen ja tunnettuus, värvätään riittävästi väkeä juuri esim. keskustelutilaisuuksien kautta. Ensin saavutetaan ihmisten myötämielisyys – esim. Oulussa siihen meni noin kolme vuotta, nyt käy ”vastapuolen” ihmisiäkin meillä luennoimassa, kaikki on ”arkista ja normaalia”, kun alkuun vieroksuttiin ja jopa vasemmistonuoret kieltäytyivät tulemasta luennoimaan tilaisuuksiin leimautumisen pelossa.
Tästä aloitetaan, ja sitten vasta kun on luotu tämä hyvä mielikuva ihmisille ja saatu väkeä värvättyä ruvetaan tekemään muita juttuja. Sitä paitsi keskustelutilaisuuksien järjestäminen vaatii vähiten resursseja ja vähiten osaamista, kun hyödynnetään ulkopuolisia asiantuntijoita, joita on aina vähintään puolet luennoitsijoista. Rahaa tietysti menee esim. julisteisiin, mutta rahaa on kuitenkin helpompi saada kuin työvoimaa. Paljon tapahtuu: säännöllistä valistustoimintaa, sisäisen koulutuksen järjestelmät lähdössä käyntiin, käytännön tekemistä tulossa myös. Nämä ovat niitä seuraavia askeleita kun ensimmäinen eli valistus vakiinnutettu. Ei voi ottaa kaikkia askeleita saman tien, vaan yksi askel kerrallaan, eikä opetella juoksemaan ennen kuin on opittu kävelemään.
Monia ihmisiä hirvittää ajatus vallankumouksesta väkivallan vuoksi. Mitä sitten kun ”oheisvahinkoa” väistämättä tulee?
Vallankumous ei ole kiva ja kauhean mukava ja ihana asia, vaan ainoastaan potentiaalisesti siedettävämpi kuin nykytilanne, joka vie väistämättä tuhoon, elonkehän tuhoutumiseen, resurssien loppuunkuluttamiseen, elämän lakkaamiseen maapallolla. On aika vaikeaa kuvitella mitään hirveämpää. Pahin vaihtoehto on, että päädytään takaisin samaan. Mutta onpahan sitten yritetty. Vallankumousta ei voi myydä sillä, että se tulee olemaan helppoa ja mukavaa ja kaikki tulee olemaan kivaa, se olisi valehtelua.
Ei tsaarikaan lähtenyt vapaaehtoisesti palatsistaan. Vaikka porukka olisi miten väkivallatonta tahansa, vallassa oleva puoli ampuu aina. Gandhinkin väkivallaton vallankumous oli väkivaltaa omaa puolta kohtaan, itseen kohdistettua väkivaltaa. Britit teurastivat valtavan määrän ihmisiä, esim. Amritsarissa ampuivat konekiväärillä aseetonta väkijoukkoa. Mutta Gandhin joukot eivät halunneet luovuttaa Intiaa. Kyseessä oli välttämätön prosessi joka oli käytävä läpi, koska muuten Intia olisi jäänyt Brittien siirtomaaksi.
Ihmiselämässä ei ole kyse siitä että valitaan kakun ja paskan välillä, vaan siitä että valitaan ruton ja koleran välillä. Kolera on kuitenkin aika paljon pienempi paha, se hoituu perusnesteytyksellä, vaikka onkin ikävä tauti. Tuommoinen keuhkorutto kun pamahtaa päälle on kuolleisuus 97,7%.
Ihmisten pitäisi tajuta ettei kyse ole siitä vaihdetaanko nykyinen mukava olotila – täällä harvojen hyvinvoivien etuoikeutetulla alueella, joka on täysin kestämättömällä pohjalla, periaatteessa sahaa omaa oksaansa ja on vain ajan kysymys koska se katkeaa – kurjuuteen. Tälläkin hetkellä kun katsotaan tätä järjestelmää niin taloudellinen epätasa-arvo, yhteiskunnallinen epätasa-arvo, sosiaalinen epätasa-arvo ovat kaikki huipussaan, katsotaan vaikka YK:n tilastoja. Ei se nytkään mitään autuasta ole. Turha meidän on sanoa, että järjestelmä toimii hyvin, kyllähän se hyvin toimi tsaarin hovinkin mielestä, kun siellä Talvipalatsissa tanssittiin. Me olemme sitä Talvipalatsia täällä Suomessa esimerkiksi, vaikka iso osa ehkä lakeijoita ja muita, mutta nekin voivat pulskasti, samaan aikaan kun Pietarin slummeissa jo kuollaan nälkään.
Helppohan meidän on sanoa että järjestelmä toimii. Suomea ei voi kuitenkaan erottaa Pakistanista ja Kongosta, meillä on kännykät ja muut joihin on raaka-aineita louhittu jostain Kongosta ja sieltä. Jotta tämä systeemi pyörii täällä, se edellyttää niiden ihmisten pahoinvointia, sen luonnon tuhoutumista. Tämä järjestelmä ei ole hyvä eikä autuas eikä kestävällä pohjalla. Tämä järjestelmä on poissuljettu vaihtoehto. Muu vaihtoehtokin voi olla huono, muttei huonompi. Huonosta ja huonoimmasta tulee valita se huono. Teoriassa vallankumous voisi olla hyväkin vaihtoehto, mutta itse en siihen usko, olen pessimisti.
Pidätkö itseäsi syväekologina?
Ehdottomasti. Paljon tukeudun Arne Naessiin eettisessä ajattelussani ja maailmankuvassani, allekirjoitan selvrealisering-ajattelun ym., allekirjoitan lajien välisen periaatteellisen tasa-arvon, ekosysteemien itseisarvon jne. Kyllä on hyvin vaikeaa määritellä itsensä jonakin muuna kuin syväekologina. Ollakseen syväekologi ei tarvitse olla esim. 100% naessilainen syväekologi. Esim. Linkolan ja Naessin näkemykset eroavat paljonkin toisistaan, silti molempia pidetään syväekologeina. Se on laaja kenttä. Oman yhteiskunnallisen aktiviteetin pääpaino on ollut tämä. Usein on osaltani nostettu pöydälle Kommunistinen nuorisoliitto ja Sosialistiliitto, joissa olen toiminut, ja unohdetaan se, että jo ennen kuin kuuluin Sosialistiliittoon, kuuluin VESL:on, ja ennen KomNL:a esim. Maan ystäviin.
Tietyt sosialistiset arvot toki on opittu jo vasemmistodemarikodista, mutta kyllä ykkösasia on aina ollut se ympäristökysymys. KomNL oli ensimmäinen joukkojärjestö, johon törmäsin, joka puhui jatkuvan talouskasvun mahdottomuudesta – tällä saivat homman minulle myytyä. Porukka joka edes tämän itsestäänselvyyden ymmärsi ja sanoivat ääneenkiin. Mikä tietenkin nykyään on ihan yleistä, että monetkin ymmärtävät ja sanovat, mutta kymmenen vuotta sitten tätä ei sanonut kukaan muu. Näillä oli myös ymmärrys vallankumouksen välttämättömyydestä, siitä ettei vallitsevaa järjestelmää pysty muuttamaan sen puitteissa, jos sen koko perusta on mätä.
Kapitalismin sosiaalinen oikeutus yhteiskunnassa perustuu nimenomaan jatkuvan kasvun ajatukselle. Talousjärjestelmä ei muuten pyöri. Investointeja ei tule, jollei voittoja ole odotettavissa.
Esim. Naess on paljon painottanut henkilökohtaista puolta syväekologiassa, mitä itse ajattelet ristiriidoista, joita usein ilmenee yksilön valintojen ja yhteiskunnallisen puolen painottajien välillä?
Naessilla ja varsinkin Skolimowskilla, joka on vaikuttanut paljon varsinkin suomalaiseen syvävihreyden kenttään – ja kansainvälisestikin – löytyy henkilökohtaisuuden korostamista. Se on vähän onanistista suoraan sanottuna, vihreys jossa keskitytään vain omiin tekoihin. Maailma ei muutu pelkästään siitä. Silti se naapuri ajaa edelleen sillä mersulla. Tottakai näillä on teon propagandallinen arvo. Mutta yksin teon propaganda ei tee mitään.
Gandhi joka käytti tätä organisoi väkijoukkoja, jotka käyttivät joukkovoimaa, tekivät joukolla teon propagandaa. Yksittäisillä teoilla joita ihminen tekee yksinään on ehkä itsensä jalostamisen kannalta arvoa, ja ovat kauniita eleitä, mutteivät saa toimia esteenä hyville jutuille. Esim. jos et koskaan peseydy veden säästämisen nimissä, ei kukaan halua bussissa tai kapakassa istua viereesi ja kuunnella juttujasi, kun yrität ajaa asiaasi.
En voi sanoa, että itse viettäisin erityisen kuluttavaa elämää, en ole esim. käynyt ulkomailla seitsemään vuoteen, enkä elä ylellisyydessä, mutta nämä ovat täysin toissijaisia juttuja. Olennaisempaa on se, miten muuttaa kokonaisuutta. Ja miten vaikuttaa joukkoina.
Entä esim. Linkolan kovasti painottama väestökysymys? Mitä vihreiksi itsensä mieltävien ihmisten pitäisi tehdä väestöasian suhteen omassa elämässään?
Taas kerran tuo ”omassa elämässään” on epäolennaista. Ensinnäkin voi olla kaksi perusteltua strategiaa: Kaczynskin esittämä ajatus, että jokaisen vallankumouksellisen pitäisi tehdä mahdollisimman paljon lapsia, koska yleensä arvomaailma ja ajattelumallit siirtyvät vanhemmilta lapsille, sitten olisi mahdollisimman paljon tätä väkeä tekemässä toivottavia muutoksia. Toinen on se, ettei missään tapauksessa lisää ihmisiä.
Mutta jos maailmassa on joku 50 000 syväekologia, niin vaikka jokainen olisi lestadiolainen, ei siitä tulisi merkittävää väestölisää. Joten ei kannata tuijotella sellaisiin asioihin liikaa. Tottakai pitää ajaa sellaista politiikkaa, joka tähtää väestönkasvun rajuun laskemiseen, mutta on sivuseikka mitä yksilö siinä tekee, varsinkin jos on syväekologi, joita on vähän. Ei ehkä edes sitä 50 000.
Toinen juttu on se, että väestönkasvu on ongelma jota ei pystytä ratkaisemaan yksin talousjärjestelmää muuttamalla, suuri ekologinen ongelma, joka ei liity suoraan vallitsevaan talousjärjestelmään, vaikka tottakai siinä on talouteenkin liittyviä seikkoja, kuten että jos perusturva puuttuu pitää hankkia lapsia vanhuuden turvaksi. Mutta silti, tämä vaikutus ei ole niin suuri.
Väestönkasvusta muuten, sehän ei ole ongelma siltä kannalta, etteikö maapallo pystyisi elättämään suurtakin ihmisväestöä, vaikka kaksinkertaista nykyiseen verrattuna, vaan pointti on lajien tasa-arvo, se mistä sitten löytyy sitä lääniä muille lajeille. Tämänhetkiset nälänhädäthän eivät johdu väestönkasvusta sinänsä, vaan kaikki alueet joilla on ollut nälänhätää ovat esim. vieneet viljaa tms. maanviljelystuotteita, vaikkapa kukkia, kuten Etiopia.
Ne hirvet, karhut, peurat, mäyrät, valaat ym. tarvitsevat oman tilansa eikä ole hyväksyttävää että ihmiset omivat kaiken itselleen. Ei kannata käyttää virheellisiä argumentteja, kuten tätä nälänhätäjuttua. Täällä ei ole tarpeeksi tilaa sekä ihmisille että muille eliöille. Ehkä on myös typerää paitsi taktisesti myös faktuaalisesti keskittyä liikaa väestökysymykseen poliittisena kysymyksenä, sillä kukaan, joka on asioita seurannut, ei varmaan epäile, että kun resurssit ovat rajalliset ja tietyt avainresurssit käytetään loppuun, se johtaa väestön vähenemiseen, halusimme sitä tai emme.
Romahduskehityksen myötä siis, kun öljy vähenee, fosfaatit vähenevät. Käytettävissä olevalla energiamäärällä ei pystytä enää näitä ihmisiä elättämään, ja tämä tapahtuu, halusimme tai emme, ja siinä mielessä on jopa haitallista liikaa huudella väestöasiasta, jonka väistämättä tuleva romahdus ratkaisee.
On harjoitettava tottakai silti järkevää väestönsuunnittelupolitiikkaa.
Onko mielestäsi tekniikka olennainen kysymys, että ollaanko tässä nyt paloheimolaisia vai anarkoprimitivistejä vai jotain siltä väliltä?
ViPussa on mukana myös ihmisiä, jotka uskovat teknologisiin ratkaisuihin, mutta enemmän teknologiakriittisiä, teknologiapessimistejä, tai oikeastaan nämä teknologisiin ratkaisuihin uskovatkin ovat teknologiakriittisiä.
Toki voisi ajatella siten, että jos edellinen tuotantomuoto kuluttaa 30 yksikköä, ja uusi 2 yksikköä, eli huomattavasti vähemmän, niin jos talousjärjestelmä on sellainen joka vaatii jatkuvaa kasvua, pian on pallo silti kaluttu loppuun. Pitää muistaa, että meillä ollut talouskasvupainoinen ja -pakotteinen talousjärjestelmä vasta parisataa vuotta, ja sinä aikana olemme tehneet suurimman osan tästä ekologisesta tuhosta, mitä on tehty.
Kiihtyvässä talouskasvussa, vaikka kuinka saataisiin parempaa teknologiaa, joka ei kuitenkaan pysäytä kasvupakkoa, on ihan sama kalutaanko pallo loppuun 20 vai 100 vuodessa, ero on aika pieni. Hyvä esimerkki tästä on Jevonsin paradoksi. Kun on tutkittu, että tulee tehokkaampi tuotantomuoto, joka vaikkapa puuta hyödyntää tehokkaammin, saha joka enemmän saa puuta talteen ja vähemmän tulee purua sun muuta, niin tällaisesta huolimatta puun kulutus ei vähene vaan se kiihtyy, se kokonaiskulutus. Vaikka yksikkö saadaan tehtyä pienemmällä energialla, on kokonaiskulutus kasvanut. Teknologia ei siis auta tähän.
Ja samat ongelmat: jotta teknologiaa voidaan ottaa käyttöön, tarvitaan yhteiskunnallisia muutoksia. Vallitsevat tuotantorakenteet ovat linkittyneet tiettyihin energiamuotoihin jne., näitä on aika vaikea lähteä vaihtamaan vaihtamatta valtarakenteita.
Tällä hetkellä ei ole olemassa päästötöntä teknologiaa jolla ratkaista ekokatastrofi. Tilanne rinnastuu siihen, jos joku ihminen jolla on HIV harrastaa suojaamatonta seksiä tietäen tartuttavansa sen ja perustelee tätä sillä, että kyllä tähän kohta keksitään lääke, tämä on ihan ok. Sama logiikka on siinä, että kyllä tämä teknologia kohta ratkaisee tämän ekologisen ongelman. Johan sen on pitänyt ratkaista se yli 40 vuotta, jonka ongelma on ollut tiedossa. Eikä ole ratkaissut. Ja vaikka tämä olisikin edes teoreettisesti mahdollista, ei siihen voi lähteä, sillä se on moraalitonta uhkapeliä.
Entäpä teknologian ja internetin rooli vallankumouksessa?
Eipä kukaan varmaan kiistä internetin hyödyntämismahdollisuuksia: esim. Lasse Nordlund ja John Zerzan ovat levittäneet sanomaansa internetin kautta. Unabomberkin, vaikkei silloin ollut vielä internetaika, levitti modernin lehdistön kautta, joka myös edellyttää tiettyä teknologiaa, teknologisia rakenteita, eikä hän uskonut moderniin lehdistöön. Niitä keinoja käytetään, jotka toimivat kunkin asian ajamiseen.
On itsestäänselvää, että internet on käyttökelpoinen foorumi. Itse en sen käytössä ole taidokas, eikä moni muukaan alkuajoista ViPussa ollut, mutta nyt onneksi tullut ihmisiä, jotka enemmän osaavat käyttää tietokoneita. Osaamattomuus on kostautunutkin, näkyvyys ollut huonoa, netti on kuitenkin sellainen paikka, jossa helposti ja varsin pienellä taloudellisella panostuksella saa levitettyä sanomaansa, verrattuna vaikka painettuun sanaan tai varsinkin puhuttuun sanaan. Ja vielä toistaiseksi meille tasavertaisempi kilpailuareena kuin vaikkapa lehdistö.
Jos Elonkehälläkin on painosmäärä ehkä tuhat neljästi vuodessa, niin samaan aikaan Iltalehteä painetaan joka päivä satojatuhansia kappaleita. Ei pysty mitenkään siis kilpailemaan tällaisessa mediassa, eli internet on paljon helpompi, halvempi ja sitä on vastapuolen vaikeampi kontrolloida.
Tietenkin jos yhtäkkiä Elonkehää lukisi 100 000 suomalaista, niin se varmaan kiellettäisiin järjestelmälle vaarallisena lehtenä. Tällaiset lehdet saavat ilmestyä niin kauan, kun niitä ”ei lue kukaan”, siis juurikaan. Pentti Linkola voi puhua mitä tahansa niin kauan kuin kukaan ei lähde toimimaan sen pohjalta. Näin yhteiskunnat toimivat. Toisinajattelu sallitaan niin kauan kuin hegemoniavalta on riittävän kova. Jos hegemoniavalta alkaa lipsua valtakoneiston käsistä, toisinajattelu kielletään. Perussetti.
Haluaisin vielä sanoa yhden olennaisen jutun vihreydestä, siitä mikä erottaa vihreyden ja syvävihreyden: vihreys on sitä että tunnustaa ekologiset reunaehdot ja pyrkii ajamaan politiikkaa, joka ottaa nämä huomioon, eli tunnustetaan jatkuvan talouskasvun mahdottomuus, ymmärretään ihmisyhteiskunnan vuorovaikutteisuus ympäröivän luonnon kanssa, että olemme osa luontoa. Tämä on minimivihreyttä, vihreyden reunaehto. Tätä ei edusta yksikään eduskuntapuolue, kaikki ovat sitoutuneet talouskasvuun.
Parlamentin ulkopuolella löytyy useita pieniä ryhmiä jotka täyttävät minimivihreyden vaatimukset. Syvävihreys sitten menee syvemmälle, eikä ajattele pelkästään ihmisen kannalta eli ekohumanistisesti, vaan myös muiden lajien kannalta. Ja ViPu on juurikin syvävihreä.