Kirjat

(Tilauslomake sivun alareunassa)

Elonkehän puolesta – Syväekologisen kulttuurilehden kaksi vuosikymmentä Linkolasta Vadéniin
Toim. Kristiina Takkinen ja Pasi Takkinen

Elonkehän puolesta -kirja on syväekologinen kirjoituskokoelma, joka tarjoaa lukijalle ainutlaatuisen katsauksen syvävihreään ajatteluun Suomessa. Kirja esittelee Elonkehä-lehden vaiheet ja kokoaa yksiin kansiin yli sata aikaa kestävää ja ajatuksia herättävää kirjoitusta vuosien varrelta.

Elonkehä aloitti vuonna 1995 Ekologisen puolueen viikottain ilmestyvänä äänenkannattajana. Vuosien saatossa lehti on kokenut monia muutoksia ja murroksia, vaikeuksiakin. Tekijöidensä ja lukijoidensa näköinen lehti on kuitenkin elänyt ja selvinnyt, seurannut maailman menoa syväekologisesta näkökulmasta tinkimättä.

Syväekologia ihastuttaa ja vihastuttaa, joitakuita se jopa pelottaa. Kritisoidessaan ihmiskeskeisyyttä, talouskasvua ja tieteellis-teknillistä kehitysuskoa, osuu syväekologinen kritiikki modernin maailmankuvan peruspilareihin. Elonkehän puolesta toimii oivallisena johdatuksena suomalaiseen syväekologiseen luontoajatteluun, sekä tarjoaa uusia näkökulmia ja muualla julkaisematonta aineistoa myös aiheeseen ennestään perehtyneiden iloksi.

Kirja sisältää Elonkehässä julkaistuja kirjoituksia mm. Eero Paloheimolta, Eeva Kilveltä, Erkki Lähteeltä, Göran Ekströmiltä, Heikki Turuselta, Leena Krohnilta, Leena Vilkalta, Matti Sarmelalta, Olli Tammilehdolta, Pentti Linkolalta, Tere Vadénilta ja Timo Hännikäiseltä.

Kovakantinen, 231 s. Hinta: 30 euroa (sisältää postikulut)

Pasi Heikkurinen ja Toni Ruuska: Kestävän elämän manifesti
Toinen painos nyt saatavilla!

Kestävän elämän manifesti paneutuu tuhovoimaisen kasvukapitalismin ja hampaattoman ”punavihreän ilmastoagendan” ongelmiin sekä esittää vaihtoehtoista, omavaraisempaa tapaa rakentaa yhteiskunnallista ja taloudellista tulevaisuutta, esimerkiksi ”uusmaalaistumisen” kautta. Kirja puhuu myös heikosta ja vahvasta kestävyydestä sekä avaa väkivallan käsitteen moninaisuutta.

Pasi Heikkurinen ja Toni Ruuska ovat kauppatieteen tohtoreita ja laajasti julkaisseita tutkijoita. Suurin osa kirjan artikkeleista on julkaistu aiemmin muun muassa Elonkehä-, Tieteessä tapahtuu ja Tiede & Edistys -lehdissä. Nyt kirjoittajat tarjoavat synteesin ajattelustaan yksissä kansissa.

Pehmeäkantinen, 147s.

Hinta 25 euroa (sisältää postikulut)

Mediatiedot: vesl.fi/julkaisut/kestavan-elaman-manifesti


Täytä alla oleva tilauslomake. Kirjatilaus maksetaan laskulla, jonka saat kun tilauksesi on käsitelty. Kirjatilaukset käsitellään ja postitetaan kerran viikossa.

Lisätietoja kirjoista: elonkeha.tilaus[ät]gmail.com

 

    Nimi (pakollinen)

    Sähköposti (pakollinen)

    Aihe

    Viesti: lähiosoite, postinumero ja -toimipaikka, puhelinnumero (tarvitaan postilähetystä varten) sekä tilaamasi kirjat ja niiden määrät (kpl)

    Kirjoita näkyvä koodi kenttään (pakollinen) captcha