Teksti Tuulia Reponen

Julkaistu Elonkehässä 4/25

Helsingin Sanomat uutisoi 2.8.2025, että Sisä-Suomen poliisi oli saanut Elokapinan aktivistien puhelimet valvontaan liioitelluilla rikosepäilyillä, joiden mukaan he tulisivat syyllistymään törkeään vahingontekoon. Kyseessä ei ole suinkaan ainut kerta, kun poliisi on ylivirittänyt elokapinallisten rikosepäilyt. Kiinnostavaa on, miksi käräjäoikeudet niin usein pönkittävät poliisin väärää laintulkintaa.

On vaikea kuvitella, että oikeusvaltiossa ilmastoaktivistien tapaamisen tulisi oikeuttaa puhelimen teletunnistetietojen seurannan. Kuitenkin oikeusjärjestelmässä, jossa poliisiin luotetaan liikaa, myös sivullisten liikkeitä voidaan valvoa sepitettyjen potentiaalisten vahinkojen estämiseksi. ”On tärkeä muistaa, että oikeusvaltio toimii niin kuin sen pitääkin, kun se mahdollistaa ilmastoa tuhoavan elinkeinon harjoittamisen ja tukahduttaa siihen suunnatun protestin”, todettiin Greenpeacen pitämässä keskustelutilaisuudessa aktivismin tukahduttamisesta kesäkuussa. Ajatus summaa hyvin myös Turun hovioikeuden tuoreen ratkaisun logiikan sallia elokapinallisten televalvonta ilman konkreettista rikosepäilyä. Pelkkä rallitapahtuman toistuva vastustaminen riittää.

Eurooppalaiset oikeusvaltiot ovat ryhtyneet sellaiseen hyökkäykseen ilmastoaktivisteja vastaan, että YK:n ympäristön puolustajien erityisraportoija Michel Forst epäilee sitä koordinoiduksi. Valtiot seuraavat toistensa lainsäädäntöhankkeita, poliisit vaihtavat tietoja ja kyvykkyyksiä keskenään ja Atlas Networkin uusliberaalit ajatuspajat levittävät ilmastoaktivisteja parjaavia ajatuksia. Saksan poliisi lainasi Alankomaiden poliisille vesitykkejään vuonna 2023, jotta se sai hajotettua Haagin Kansainvälisen tuomioistuimen läheisellä moottoritieliittymällä järjestetyn mielenosoituksen. Tanskan ja Suomen poliisit puolestaan kertoivat ruotsalaisille kollegoilleen kesällä 2022 milloin ja missä pysäyttää maahan saapuvia ilmastoaktivisteja. Atlas Networkiin kuuluva Libera on toistaiseksi jättänyt ilmastoaktivistit rauhaan, mutta Iso-Britannian ex-pääministeri Rishi Sunak kiitteli Atlas Networkiin aiemmin kuuluneen Policy Exchange -ajatuspajan roolia kokoontumisvapautta tiukentaneen lainsäädännön laatimisessa. Atlas Networkin ideanikkarit ovat myrkyttäneet ilmapiiriä ilmastoaktivistien ympärillä myös Saksassa ja Ruotsissa luoden otollisen maaperän syytteille rikollisjärjestön perustamisesta ja aineettomasta sabotaasista.

Atlas Networkista
.

Atlas Network on thatcherilaisen brittiläisen liikemiehen, Anthony Fisherin, perustamien ajatuspajojen globaali verkosto. Verkosto on perustettu vuonna 1981 ja se toimii yli viidensadan kumppaniorganisaation voimin yli sadassa maassa. Ympäristösääntelyn vastustaminen ja aktivistien mustamaalaaminen ovat olleet alusta lähtien Atlas Networkin agendalla. Siihen se on saanut miljoonia dollareita öljy- ja kaivosteollisuuden tukisäätiöiltä.

Valtion ja ilmastoaktivistien suhde on viime vuosina nopeasti kärjistynyt erityisesti Iso-Britanniassa, josta Extinction Rebellion -liike ponnisti maailmalle vuonna 2018. Siellä liikkeen perustajiin lukeutuva Roger Hallam sai kesällä 2024 viiden vuoden ehdottoman vankeustuomion mielenosoituksen suunnittelemisesta M25-moottoritielle. Myöhemmin tuomiota kohtuullistettiin valitusprosessin ansiosta neljään vuoteen. Kuitenkin tämäkin tuomio on vasta rangaistusasteikon puolivälistä: vuonna 2022 voimaan tulleen Police, Crime, Sentencing and Courts Actin mukaan julkisrauhan häiritsemisestä voi saada kymmenen vuotta vankeutta. Rangaistusasteikossa se vertautuu väkivaltarikoksiin, joiden rangaistusasteikot liikkuvat yhdyskuntapalveluksesta 12 vuotta vankeutta (ryöstö) ja neljästä 19 vuotta vankeutta (raiskaus). Iso-Britannian nykyinen ihmisoikeusjuristitaustainen demaripääministeri, Kier Starmer, ei kuitenkaan toistaiseksi ole nähnyt syytä purkaa konservatiivihallituksen kiristyksiä kokoontumisvapauteen. Ja tuskin näkeekään, sillä Starmerin kabinetissa väkivallaton suora toiminta samaistetaan terrorismiin, kuten Palestine Actionin kieltäminen terroristisena järjestönä osoittaa.

Perinteisissä demokratioissa Eurooppaa pidemmällä ympäristöaktivismin tukahduttaminen on Atlantin toisella puolen Yhdysvalloissa, jossa käytössä on koko arsenaali aktivistien stigmatisoinnista ylimitoitettuihin terrorismituomioihin ja liikkeisiin soluttautumisesta niiden oikeuteen haastamiseen. Ruumiiltakaan ei olla vältytty, kun kaupunkisodankäynnin harjoitustiloja puolustavat Georgian osavaltion poliisit ampuivat Defend Atlanta Forest -liikkeen aktivistin Manuel Esteban Paez Teránin protestileirin telttaan tammikuussa 2023. Piirikunnan syyttäjä piti poliisien toimintaa ”objektiivisesti kohtuullisena” ja kieltäytyi syyttämästä heitä.

Tukahduttaminen ei myöskään rajoitu niin sanottuihin radikaalimpiin liikkeisiin vaan sen kohteeksi on joutunut jopa Greenpeace, jota vastaan öljy-yhtiö Energy Transfer voitti SLAPP-kanteensa, eli strategisen oikeudenkäynnin julkista osallistumista vastaan, maaliskuussa. Greenpeace tuomittiin maksamaan 660 miljoonan dollarin vahingonkorvaukset Dakota Access Pipeline -protestien järjestämisestä, mikä saattaa johtaa Greenpeacen Yhdysvaltojen toimintojen alasajoon.

Poliisin vääriäkin määräyksiä on noudatettava

Vaikka ilmastoaktivistit ovat sanoneet harjoittavansa kansalaistottelemattomuutta, on Elokapinaa avustavien juristien mukaan kyseenalaista, onko kotimaisten käräjäoikeuksien lukuisissa niskoittelutuomioissa oikeasti kyse rikoksesta. Tuomioista hahmottuu linja, että poliisin vääriäkin määräyksiä on toteltava, vaikka kyse olisi perustuslaissa suojatun oikeuden toteuttamisesta. Poliisin arviolta kohtuuttomasta häiriöstä, joka on kokoontumislainmukainen mielenosoituksen päättämisperuste, ei vaadita objektiivisuutta. Kokoontumislaissa katualue on vieläpä mainittu esimerkkinä sallitusta mielenosoituspaikasta, ja Suomea sitovien ihmisoikeussopimusten vakiintuneen tulkinnan mukaan liikennehäiriö ei itsessään epää kokoontumisvapauden suojaa. Samojen sopimusten mukaan mielenosoitusta tulisi rajoittaa vain silloin kun se demokraattisessa yhteiskunnassa on välttämätöntä. Sitä, että käräjäoikeudet kieltäytyvät arvioimasta objektiivisesti poliisin toimivaltaa antaa poistumiskäskyä, voidaan pitää ympäristöaktivismin rikollistamisena.

”Suomen liberaali perustuslaki turvaa kansalaisille laajat poliittiset perusoikeudet, kuten laajan oikeuden osoittaa mieltä. Nyt käräjäoikeudet antavat poliisin tehdä kenttäpäätöksillään nämä perusoikeudet tyhjiksi. Tämä ei ole pelkästään arvokysymys, vaan looginen virhe”, Elokapinaa avustava juristi Tuuli Talvinko painottaa.

Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa rikollistaminen merkitsee poliittisen konfliktin siirtämistä juridiikan alueelle. Rikosoikeudellisilla prosesseilla ja sanktioilla pyritään purkamaan poliittinen vastarinta.¹ Jo pelkkä rikosprosessi voi olla tehokas tapa sitoa aktivistien resurssit ja ohjata ne pois mielenosoittamisesta. Kovat sanktiot puolestaan voivat luoda pelotevaikutteen paitsi tuomituille, myös muille liikkeen aktiiveille ja liepeillä oleville. Rikollistaminen on osa paremmin tunnettua tukahduttamisen ilmiötä, jonka lähtökohta on estää epämieluista yhteiskunnallista toimintaa.² Tätä tapahtuu tutkitusti kaikenlaisissa yhteiskunnissa demokratioista autokratioihin. Rikollistaminen voi limittyä yhteen myös turvallistamisen kanssa, jos yhteiskunnallista toimintaa tukahdutetaan määrittelemällä se vaaralliseksi rikollisuudeksi tai uhaksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle, ja perustellaan siten rikosoikeudellisia toimenpiteitä.³

Onneksi käräjäoikeudet ja syyttäjät eivät kuitenkaan ole olleet täysin poliisin vietävissä. Keväällä 2024 Helsingin käräjäoikeus kumosi Suomen oloissa poikkeukselliset rikollistamissyytteet, joiden mukaan esimerkiksi Elokapinan julkinen kannattaminen mediassa olisi ollut julkista kehottamista rikokseen. Myös myönnetyn apurahan käyttäminen toimistotilan vuokriin ja tapahtumien julistemarkkinointiin olisi syytteiden mukaan ollut petos, ja Elokapinan tukiyhdistyksen Elonvaalijat ry:n järjestämät pienkeräykset mielenosoitusten järjestämiskulujen kattamiseksi olisivat olleet rahankeräysrikoksia. Kesällä 2025 puolestaan syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen tapauksessa, jossa poliisi väitti ilmastoaktivistin syyllistyneen viranomaisen väkivaltaiseen vastustamiseen. Tosiasiassa poliisihenkilö oli itse huitaissut mainittua aktivistia banderollin tukikepillä.

Laki suojelee vallanpitäjiä

Kun valtion oikeudenkäytön piirissä asuva henkilö osoittaa mieltään häiritsevästi, eli joko totutusta poikkeavassa paikassa, väärään aikaan tai väärällä tavalla, vastareaktio paljastaa vallitsevan moraalimaantieteellisen järjestyksen. Toisin sanoen hallitsevan ideologisesti värittyneen käsityksen tiettyjen ihmisten ja toimintojen kuulumisesta tiettyihin paikkoihin.⁴ Se kertoo kaupunkitilan hierarkioista – kadut kuuluvat liikenteelle, eivät yhteiskunnallista muutosta ajaville liikkeille ja poliittisten perusoikeuksien harjoittamiselle. Kansanvallan harjoittamiseen sopivien paikkojen mielletään olevan muualla: vaaliuurnilla, lehtien mielipideosastoilla, puolueissa, toreilla (kunhan se ei häiritse kaupantekoa).

Aktivistille vastarinnan tilan muodostaminen säröksi moraalimaantieteelliseen järjestykseen voi olla tärkeä tapa poliittisen viestin levittämiseksi konkreettisesta kaupunkitilasta, jossa mielenosoitus tapahtuu, median kautta politiikan agendalle.⁵ Aktivismi on ”universaalin” kansalaisyhteiskunnan ikoniksi nostetun Martin Luther Kingin päivistä saakka toiminut huomiotalouden sisällä medianäkyvyyttä hyödyntäen. Vallitsevaa moraalimaantieteellistä järjestystä päätettiin ravistella tekemällä se näkyväksi lounasravintoloissa, busseissa, kaupungin kaduilla, vaikka enemmistön mielestä se oli tarpeettoman polarisoivaa. Mustien kansalaisoikeuksia ajaneet mielenosoitukset järjestettiin kaupungeissa, jotka tiedettiin mustille väkivaltaisimmiksi ja tiedot poliisiväkivallasta välitettiin medioille aikailematta. Media saapui paikalle joutuin televisiokameroiden kanssa ja tuotti historialliset uutiskuvat yhdysvaltalaisesta rasismista, jotka hätkähdyttivät presidentti John F. Kennedyäkin. Kun tavallinen ihminen kantaa poliittistaloudellisen järjestelmän näkökulmasta liiallista huolta julistuksenomaisesta ympäristöperusoikeudesta⁶, hän saa sakot ja merkinnän poliisirekisteriin – joskus myös vahingonkorvausvaatimuksen. Näin tulevaisuudestaan huolestuneelle kansalaiselle näytetään hänen paikkansa: se ei ole kaduilla, ei lehtien sivuilla, ei luonnonmetsiä tuhoavilla hakkuilla, ei lentoasemien vip-porteilla eikä Natura-aluetta vaarantavalla malminetsintäalueella.

Kun julkinen valta kokee säätämänsä ilmastolain vaatiman hiilineutraaliustavoitteen liian vaikeana, se voi päättää rikkoa lakia tai avata lain ilman suurempia juridisia seuraamuksia – täysin tietoisena ilmastopoliittisen hidastelun negatiivisista vaikutuksista kuolleisuuteen ja hyvinvointiin. Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut, että vähintään 250 000 ihmistä tulee kuolemaan vuosittain ilmastonmuutoksen vuoksi vuosina 2030–2050. Se on noin Suomen verran väkeä. Unicef puolestaan arvioi, että ilmastonmuutos vaarantaa miljardin lapsen hyvinvoinnin. Näistä vakavista inhimillisen turvallisuuden loukkaamisista huolimatta Suomelle tuskin on odotettavissa edes poliittisia seurauksia EU:n suunnalta, sillä aloite ilmastopolitiikassa on siirtynyt keskustaoikeiston valta-asemaa uhkaavalle äärioikeistolle.

Mitä ympäristöaktivismin tukahduttamisesta versoaa?

Ympäristöaktivismin tukahduttamisella on ollut Euroopassa monenlaisia seurauksia. Osa Extinction Rebellionissa omilla kasvoillaan toimineista aktivisteista on liittynyt aiempaa radikaalimpiin liikkeisiin, kuten Shut the Systemiin ja Les Soulèvements de la Terreen, joissa sabotaasi on keskeinen poliittinen työkalu. Osa taas on kirjallisuudessa dokumentoidun chilling effectin mukaisesti lamaantunut ja jättänyt aktivismin. Osa sen sijaan on jatkanut toimimista julkisesti Extinction Rebellionissa tai muissa sisarliikkeissä. Ympäristöliikkeessä on myös herätty tukahduttamisen demokratiaa kaventaviin vaikutuksiin ja sitä on alettu vastustaa monin eri keinoin. Tukahduttamista dokumentoidaan ja tehdään näkyväksi niin liikkeen sisällä kuin ulkopuolellakin koulutuksien, somen ja median avulla, ja sen kohteille tarjotaan tarvittaessa emotionaalista ja juridista tukea. Tilannepäivityksiä ja parhaita vastakäytänteitä myös jaetaan kansainvälisesti Legally Green -verkoston ja Legal in Action -konferenssin kautta. Kotimaisittain uusi avaus on Ympäristölitigaatiosäätiön perustama lakiasiaintoimisto Maailma, joka aikoo strategisten oikeudenkäyntien avulla paitsi vastuuttaa valtiota ympäristötekoihin myös pitää kiinni laajasta kokoontumisvapaudesta.

Tuulia Reponen tutkii ympäristöaktivismin tukahduttamista ja keskittyy post doc -tutkimuksessaan poliisin moraalimaantieteelliseen käsitykseen kaupunkitilasta ja demokratiasta.

Lähteet

1 Rikollistamista ja tukahduttamista käytetään osin myös synonyymisesti. Ks. rikollistamisesta Bernat, I., & Whyte, D. (2021). Criminalization as strategy of power: The case of Catalunya 2017–2020. Kirjassa Vegh Weis, V. (toim.) Criminalization of Activism (s. 141–152). Routledge.

2 Ks. tukahduttamisesta Earl, J., & Braithwaite, J. M. (2022). Layers of political repression: Integrating research on social movement repression. Annual Review of Law and Social Science, 18(1), 227–248.

3 Ks. turvallistamisesta Balzacq, T. (2005). The three faces of securitization. European Journal of International Relations, 11(2).

4 Ks. moraalimaantieteestä Cresswell, T. (1996). In place/out of place: Geography, ideology, and transgression. University of Minnesota Press.

5 Ks. vastarinnan tilan ja median suhteesta D’Arcus, B. (2006). Boundaries of Dissent: Protest and State Power in the Media Age (1st ed.). Routledge.

6 Perustuslaki 20 §: Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.