Osma Naukkarinen haastatteli nimimerkki Tribonoforosta, jonka kirja Teknofagia – Vihreän pyhyyden tuho Koneen aikakaudella (Viides askel, 2025) julkaistiin viime syksynä. Keskustelussa vajottiin syvälle aikakautemme kohtalonkysymykseen – ihmisen, Elämän ja Koneen keskinäiseen suhteeseen.
Osma Naukkarinen: Aloitetaan perusteista. Mitä tarkoitat Koneella?
Tribonoforos: Kone on aikakauttamme ja koko planeettaa määrittävä ilmiö. Se on kasvava rakenne ja voima, joka tuhoaa Elämää. Kone on totaalinen kulttuuriympäristö ja ajatuskehikko, joka asettaa yhteiskunnallisen todellisuuden raamit. Se on koko eksistentiaalinen tulevaisuuden horisontti.
Historioitsija Lewis Mumfordin tarkoittamassa mielessä ihmisen edistys ei ole mitään muuta kuin Koneen edistymistä. Ihmiset näkevät tulevaisuuden jonkinlaisena nousujohteisena utopiana, joka kuitenkin vaatii konkreettisesti planeetan hylkäävää, tuhoavaa teknologiaa. Kulttuurisena sitoumuksena ja elämäntavallisena pohjana Kone irrottaa ihmisen siteet maapalloon ja elolliseen ja muukalaistaa hänet.
Kone isolla K:lla on välttämätön sana tälle ilmiölle, joka on laajempi kuin tekniikka, teknologia tai mekaniikka. Yleensä kuvitellaan, että asiantuntijuuden rakenteet yhteiskunnassamme hallitsevat nykyiset ja tulevat tekniikat, laitteet ja mekaniikat sekä niihin sisältyvät riskit. Teknisen asiantuntijuuden alat ovat domestikoineet Koneen alkuvoimaisen, villin ja pahaenteisen ilmiön. Mutta nyt aletaan laajasti ymmärtää, ettei Maa enää kauan pysty kannattelemaan nykyisenkaltaista elämäntapaa, jolloin on löydettävä sanoja puhua tästä ihmisen traagisesta luomisvimmasta.
ON: Käsittääkseni yksi Teknofagian ydinajatuksista on, että arkijärki, pinnallinen päivätajunta ja rationaalinen, tieteellinen maailmankuva eivät pysty ymmärtämään teknologista systeemiä ja Konetta tai sitä, mitä Elämälle on tapahtumassa planeetallamme. Siksi tätä ilmiötä ja tilannetta selventämään tarvitaan pyhän käsitettä ja ulottuvuutta. Olenko oikeilla jäljillä?
T: Ehdottomasti. Saksalaisen kulttuuriteoreetikon Aby Warburgin mukaan ihmiskunnan historiaa selittävät sekä päivätajunnan loogisuus että yötajunnan maagisuus. Tämä polariteetti pätee myös teknologian ymmärtämiseen. Vaikka teknologiaa on totuttu tarkastelemaan järjen valokeilassa, ovat ekokriisi ja ilmastonmuutos pikemminkin kosmisen kauhun aiheita. Kirkkain järjen valo langettaa kaikkein synkimmän varjon. Jos haluamme todella ymmärtää kulttuurihistoriallista tilannettamme, on tekniikan tutkimus ulotettava uskonnolliseen, mytologiseen, taiteelliseen ja esoteeriseen ajatteluun.
Hyvä ohjenuora on Rudolf Otton pyhän määritelmä: pyhä on ihmeellisen hienoa ja majesteettisen kauhistuttavaa samaan aikaan. Ehdottomasti suurta, mahtavaa, luultavasti hyvin muinaista, jotain joka sekä kannattelee ihmistä mutta voisi myös milloin tahansa liiskata hänet. Sekä Elämä että Kone ovat tässä mielessä pyhiä.
ON: Kuinka näitä aiheita voisi lähestyä?
T: Suosittelen Koneen tutkijoita sitoutumaan paperimuotoon, ja torjumaan digitaalisen tiedonhaun ja tekoälyn näennäisen rajattomuuden. Kaikkein suurimpien kysymysten äärellä tärkein lähtökohta on tunnustaa ihmisen rajallisuus. Yllä mainitun Warburgin assosiaatioon ja intuitioon perustuva kulttuurintutkimuksen menetelmä on kiinnostava, joskin elitistinen. Sitä voi kuitenkin soveltaa köyhäilevään bibliofiliaan, jossa Koneen olemusta tutkitaan kirjastojen poistohyllyjen ja divarien pölyisten nurkkien hylätyistä niteistä. Tämä aikakausi pyrkii unohtamaan raivokkaasti, joten oleellinen löytyy torjutusta ja unohdetusta.
ON: Nähdäkseni valtakulttuurimme tiedostamattaan kohtelee Konetta aika pyhitettynä ilmiökenttänä.
T: Kyllä, ja tähän liittyy pyhän suojelu häpäisyltä, eli Jacques Ellulin sanoittama teknologian tabuluontoisuus. Yhteiskunnassa Koneen tabuluonnetta pyritään varjelemaan, jotta sitä vastaan ei puhuttaisi. Koneen vastustaminen on erehtyneen ihmisen kerettiläisyyttä. Kyse ei ensisijaisesti ole siitä, että jossain olisi Konetta puolustava inkvisitio, vaan ihmiset aidosti huolestuvat ja puuttuvat Koneen herjaukseen. Se on kollektiivinen ja spontaani reaktio, jolla ihmiset laittavat toisensa ruotuun.
ON: Liittyykö kirjan kirjoittaminen pseudonyymillä tähän?
T: Kaupunkikulttuurin ensimmäisiä tekniikoita oli ihmisten luettelointi yksilöitävillä nimillä, verotusta ja oikeudenkäyttöä – siis hallintaa – varten. Jos joku nousee omalla nimellään julistamaan olevansa Konetta vastaan, niin toisille on tärkeää todistaa, että hän on erehtynyt. Hänhän on itsekin lopulta riippuvainen Koneesta, joten hänen Konetta vastustavat herjaavat näkemyksensä ovat vain houreita. Huomio kiinnittyy henkilöön, eikä siihen, mitä on sanottu. Esimerkiksi julkisuuteen nousseet omavaraiseläjät ovat kohdanneet raivoa siitä, että he eivät kuitenkaan jossain mielessä ole täysin ”puhtaita” ja riippumattomia.
Olkoon ”Tribonoforos” vaikka näkökulma. Se on teknologiaa vastustavan ajattelun kokoamista ja tutkimista, jonka lisäksi kokemuksellinen vire siinä on tosi. Puhukoon teos puolestaan, vailla dogmaa tai auktoriteettia. Lukija voi todentaa tai kiistää kaikki esitetyt asiat joko lukeneisuuteensa tai omaan kokemukseensa perustuen.
ON: Kirjan mukana tuli hihamerkki, jossa lukee Principiis Obsta, Finem Respice. Samanniminen luku löytyy kirjastasi. Mitä tähän latinankieliseen toteamukseen kiteytyy?
T: Se tarkoittaa ”vastusta alkuja ja havainnoi loppu”. Se on lähes universaalia ihmisviisautta, jonka mukaan pahuuteen johtavat ilmiöt pitäisi tunnistaa aikaisin ja vastustaa niitä, kun ne ovat vielä hallittavissa. Samahan on sanallistettu teknologian suhteen vaikka Collingridgen dilemmana eli teknologian haitalliset puolet eivät näy silloin, kun teknologia on vasta kehitteillä. Mutta kun teknologia on jo laajasti käytössä ja haitat tulevat ilmi, olemme jo riippuvaisia siitä, jolloin sitä ei voi enää torjua. Teknologinen tulevaisuudenhallinta ja riskienarviointi laahaa siten aina perässä.
Koneen vastustaminen on sekä maailmankuvallista työtä että ihan konkreettista tekniikan ajattelua tämän esiin nostamasi periaatteen mukaan.
ON: Ehkä myös konkreettista kieltäytymistä ja tekemättä jättämistä?
T: On oltava torjuvia eleitä. Se tarkoittaa luopumista, mutta elämän merkityksellisyys voi väkevöityä siitä. Vaikkapa älypuhelimen torjunta voi symboloida koko Elämän suhdetta Koneeseen, ja saada syvemmän merkityksen, jossa ihminen kytkeytyy johonkin muinaiseen. Monet kokevat voimatonta ja yksinäistä ärsytystä teknologista muutosta kohtaan. Emme löydä narratiiveja, joissa voisimme järkevästi olla eri mieltä teknologiasta. Eristäydymme, vaikka monet loppujen lopuksi olisivatkin samaa mieltä. Toivon, että tämä kirja onnistuisi rohkaisemaan uusien narratiivien tutkiskelua ja rihmastojen kasvua.
ON: Hihamerkissä on myös tammenterhoja ja kirjassa onkin ”Tammenterhotutkielma”. Millä tavalla tammenterhot liittyvät Koneeseen?
T: Se oli yksi tapa lähestyä Koneen ja Elämän historiaa, jossa rinnastettiin arkeologiset ja historialliset katsannot viljelykulttuurin historiasta sekä tammenterhoihin perustuneista elämäntavoista. Ennen kuin ihmisen karja söi tammentaimet ja tammet pilkottiin sulatusuuniin polttohiileksi, oli toisenlaisia elintapoja. Tammenterho oli vain yksi tarkasteltu, merkitykseltään unohtunut symboli, ja niitä voi olla lukemattomia muita. Totta kai ihmiskunnan lankeaminen Koneen kulttuuriin on kerrottu monilla tavoilla, mutta yksi näkökulma on ehdottomasti tammenterhokulttuurit, joita on ollut ilmeisesti suunnilleen kaikilla mantereilla.
ON: Tammenterhot ovat ilmeisesti monin paikoin mahdollistaneet Koneesta riippumattomamman elämäntavan?
T: Koneen kulttuurissa tammenterhoon on suhtauduttu siten, että niitä syövät joko siat, vuorilla asuvat hullut eremiitit tai käsillä juurakkoa kaivavat alastomat villi-ihmiset. (Haastateltava huomautti tässä yhteydessä, että jos lukijalle herää mielenkiinto syödä tammenterhoja, kannattaa ensin perehtyä, kuinka suomalaisia lajikkeita saa käsiteltyä syömäkelpoiseksi.) Kollektiivisesta muistista on pyyhkiytynyt se, että esimerkiksi monet merkittävät Välimeren suuret kaupunkikeskittymät syntyivät kukoistaneiden tammenterhokulttuureiden raunioille. Tähän liittyy Koneen semanttisten merkityskerrostumien valtapiiri. Kone kirjoittaa voittajien historiaa ja haluaa häivyttää pois merkit siitä, että on ollut erilaista viisautta ja itsenäisyyttä.
ON: Mikä on Koneen suhde teknologiseen kehitykseen?
T: Teknologinen kehitys on jo lähempänä Koneen käsitettä kuin teknologian käsite itsessään. Maailmankuvallisesti olemme sitoutuneet Koneen kehittämiseen kohti täydellisyyttä. Kone on tässäkin mielessä välttämätön sana, koska jos puhutaan niillä käsitteillä, joilla kuvataan ihmiskunnan historiallista muutosta – korostan muutosta eikä edistystä – kaikki nuo käsitteet, kuten edistys ja kehitys, ovat tietyssä mielessä teknologisen optimismin läpäisemiä.
ON: Onko tällä yhtymäkohtia uskonnollisuuteen?
T: Ehdottomasti siinä mielessä kun uskonnollisuus on maailmankuvallisten kysymysten lähestymistä. Millainen on ihminen ja hänen syntynsä? Mikä on ihmiskunnan suunta ja tulevaisuuden tehtävä? Mikä on aitoa ihmisyyttä, ja mitä kautta ihmisyys toteuttaa itseään? Nämä ovat kysymyksiä, jotka vuotavat yli pelkästään tieteellisestä asenteesta.
Nykymaailman sekulaari-rationalistisessa maailmankuvassa luullaan, että siellä pohjalla ei ole mitään muuta kuin rationaalisuutta, mutta pohjimmaisenahan maailmankuvassa on aina myyttinsä, jotka ovat uskonnollisuuden aluetta. Tekniikkaa tai ihmiskunnan kehitystä voitaisiin siis lähestyä tältä myyttiseltä tasolta. Eiväthän läheskään kaikki ihmiskunnan myyttiperinteet ole olleet sitä mieltä, että meidän pitäisi ottaa planeetta haltuun teknisin keinoin, lentää avaruuteen, räjäyttää vuori tai muuta tällaista. Modernin teknologisoituneen yhteiskunnan jäsenen ajatukset ja oletukset siitä, mitä ihminen on, ovat ihan konkreettisten kolonialististen valloitusten tulosta. Tässä mielessä kaikkein teknologisin ihmisyys määrittää, mitä koko ihmisyys on. Ei sallita rinnakkaisia tarinoita ihmisyyksistä, tai ne voivat olla korkeintaan joku koriste takanreunalla.
ON: Tekoälyn, sosiaalisen median ynnä muun myötä rajatusti teknologianvastainen puhe tuntuu kuitenkin nykyään sallitummalta. Mutta kun mennään perustavanlaatuisiin kysymyksiin, kirjoitat ”Koneen viimeisestä argumentista”. Voitko kuvailla sitä?
T: Koneen viimeinen argumentti on yksinkertaisesti lääketieteen asema Koneen tuotteena ja Koneesta riippuvaisena hankkeena. Jos kritisoi Koneen eri ilmiöitä tai kokonaisuutta, ennemmin tai myöhemmin sanotaan, että sinunkin, minunkin, sukulaisenikin tai lapsenikin hengen on Kone jossain vaiheessa pelastanut modernilla lääketieteellä. Tähän yhdistyy hobbesilainen kuvaus sotaisasta luonnontilasta, jossa ihmisen elämä on kurja, raaka ja lyhyt. On aivan tosi havainto, että Kone poistaa sairauksia ja kipua ja pidentää elämää. Jokaisella ihmisellä on näistä kiistattomia kokemuksia. Ihmiselämän riippuvaisuus Koneesta muodostaa esteen ja rajoitteen ajatella Konetta. Kun viimeinen argumentti vaistomaisesti lyödään pöytään, ajattelu loppuu siihen.
Tätä uuvuttavaa aihetta on mahdoton avata lyhyesti. Kuitenkin lääketieteessäkin on muotoiltu planetaarisen terveyden näkemys, jonka varhaismuotoiluissa sanotaan, että modernin ihmisen terveys ja fyysinen hyvinvointi on ostettu todella kalliilla hinnalla. Albert Schweitzeriin viittaamalla voitaisiin rinnastaa, että ihminen suojelee omaa pientä elämäänsä tavalla, joka kuitenkin tuhoaa suurta Elämää.
ON: Ehkä viimeisellä argumentilla pyritään osoittamaan, että Kone on kuitenkin pohjimmiltaan hyvä. Mutta onko hinta niin kova, että se on kuitenkin pahuutta eli onko kyse vaihtokaupasta pahan voiman kanssa?
T: Nyt ollaan todella traagisen ja ristiriitaisen, dialektisen asian äärellä. Ihmiseen liittyy korjaamattomasti elämänhalu ja kuolemanpelko. Sitä ei ole tarkoitus kiistää, koska se olisi naiivia ja väärin. Kone lupaa ratkaisuja kuolemanpelkoon, ja se pystyy aidosti lievittämään sitä tarpeeksi vakuuttavasti, vaikka se onkin mahdollista vain rajatussa paikassa ja rajatun aikaa. Kone siis pystyy siihen, mitä se lupaa. Mutta hintana Kone tuhoaa Elämää.
Jos kuolemanpelko on simpukkaa hiertävä kivi, niin Kone on kerrostunut vuosituhansien aikana siihen kiven ympärille, eikä nykyihmisellä oikeastaan ole edes valinnan mahdollisuutta. Valinta on tehty lukemattomia kertoja ihmiskunnan historiassa, kun on pyritty pois luonnon pimeydestä, ihmisruumiin puutteellisuuksista ja sairaudesta.
ON: Onko erhe osaltaan siinä, että myös hengellisiä kysymyksiä pyritään ratkomaan materiaalisesti Koneen avulla?
T: Sanoitit hyvin materiaalisen painotuksen tässä kulttuurissa. Jos ihmisestä, jolla on jo aineellisesti kaikki tarvittava, tuntuu pahalta, niin ratkaisu on, että tuotetaan hänelle hyvää oloa tai annetaan lisää sitä, mitä hän kokee olevansa vailla. Eli hengelliseen hätään tai puutteeseen annetaan aineellisia ratkaisuja. Kyse on todella yksipuolisesta ja kyvyttömästä asenteesta ihmisen kokemukseen tai inhimilliseen hyvinvointiin. Viisausperinteissä lähestytään näitä kysymyksiä henkisen työn kautta. Nyt olemme historiallisessa silmänräpäyksessä oppineet valtavasti aineellisen luonnon hallintaa, ja siitä syntyvä huuma on tehnyt muista perinteistä epärelevantteja ja vanhanaikaisia.
ON: Viisausperinteissä on kuitenkin paljolti kyse ihmisenä kasvamisesta. Minusta kuulostaa, että Kone on tässä suhteessa vieraannuttanut ihmisen Elämän lisäksi itsestään.
T: Sitä voi sanoa muukalaistumiseksi
ON: Mitä tarkoitat sillä?
T: Sotien jälkeinen filosofi Hannah Arendt sanoi, että ihmisen luovuttamaton olemisen ehto on terrestriaalisuus eli se, että olemme tämän planeetan asukkeja. Kone häivyttää tämän kuiskimalla korvaamme näkyjä avaruuden valloituksesta. Prometeanismin huumaama ihminen uskoo pystyvänsä kaikkeen, ja ihmisen yhteys planeettamme muihin elollisiin unohtuu. Myös kaupunkikulttuuri edustaa samaa muukalaistumista. Ihminen voi luoda eri puolille maailmaa teknologisia saarekkeita, joissa paikalliset luonnonolosuhteet menettävät merkityksensä ja erityislaatunsa.
ON: Muukalaistumisesta ja terrestriaalisuudesta tulee mieleen eräs oma kokemukseni. Kotipihalla parvi hömötiaisia ympäröi minut. Nauroin, kun samassa päähäni pälkähti usein esitetty kysymys, ”olemmeko yksin maailmankaikkeudessa”. Miten missään muualla kuin maapallolla voisi olla minulle näitä hömötiaisia läheisempää elämää?
T: Todella hyvä esimerkki! Meidän samuus elollisuuteen on maailmankuvallisella tasolla niin hiipunut, että huomaamme samuutta vasta, kun löydämme merkin teknisestä sivilisaatiosta. Löydämme jotain samaa vasta, kun löydämme teknologian. Kuvitellaan kiireinen suomalainen työssä käyvä ihminen. Hän menee aamulla parkkipaikalle autolleen ja siitä vilistää orava metsikköön. Kokeeko hän samuutta enemmän autoonsa vai oravaan? Juuri tällaiset arkiset kokemukset osoittavat muukalaistumista.
Jos mennään vielä enemmän lavasteiden taakse eli ihan metafysiikkaan, niin Elämää luonnehtii halun periaate. Jotain haluaa olla mieluummin kuin ei halua. Elämä on myös aika raaka asia, ja eräät filosofit ovat kuvanneet sitä säälimättömänä hoivana. Joku suuri piittaamaton heittää meidät olevaan. Jos Elämän perimmäisinä pooleina ovat halu ja kärsimys, niin kun jossain vaiheessa jollekin näistä olennoista kehittyy tässä elämän meren kuplinnassa järki, niin oikeastaan ensimmäisiä asioita, mitä järjestä seuraa on pelko, jos hän ymmärtää oman tilanteensa.
ON: Voisiko järki tarkoittaa tässä myös korostunutta itsetietoisuutta?
T: Nimenomaan. Ja kun Maan tai minkä tahansa planeetan kuplivasta elämän merestä syntyy itsetietoinen ja pelkäävä olento, niin sitä seuraava askel on Koneen synty. Järki ja pelko ovat tarvittavat impulssit, joista alkaa suojaavan rakenteen tekeminen siihen simpukkaa hiertävän kiven ympärille.
ON: Onko ihmisyyden historia sitten ollut enemmän tai vähemmän onnistunutta rajankäyntiä Elämän ja Koneen kanssa? Tietääkseni on kulttuurisia esimerkkejä siitä, että kaikkea hyödynnettävissä ollutta teknistä potentiaalia ei ole joissain kulttuureissa valjastettu käyttöön.
T: Tämä itserajoittavuus on tärkeä kysymys. Moni sanoo, että kaikki rajoittavuus on ollut lopulta kyvyttömyyttä. Eli ihminen tekisi aina kaiken, minkä pystyy, mutta aikaisemmissa kulttuureissa se ei ole ollut mahdollista. Tätä voi myös pitää Koneen hälynä. Historiallisia esimerkkejä on, missä tämä torjuva ele on pystytty tekemään. Antropologiset, historialliset ja myös henkisten perinteiden esimerkit ovat äärimmäisen tärkeitä. Näitä ideoita pitäisi tarkastella, jalostaa ja vaalia. Mutta nykyisen kaltaisessa elämäntavassa on lähes mahdotonta alkaa argumentoimaan Koneen vallan vähentämisen puolesta.
ON: Kirjassa argumentoit Koneen olevan perimmiltään paha. Millä tavalla Koneen pahuuden voisi kiteyttää?
T: Yleisesti hyväksytyissä eettisissä järjestelmissä on mahdotonta yrittää torjua Konetta. Ne ovat rakentuneet siten, että Kone on niissä täysin kiistämätön. Kun puhutaan hyvyydestä, eettisyydestä ja moraalista, niin se ei ole niiden järjestelmien kielipeleissä mahdollista juuri sen takia, että Kone lopulta turvaa ihmisen kärsivää olemista täällä säälimättömän hoivan keskellä.
Kirjassa esitettyjä argumentteja on vaikea kiteyttää yhdeksi, mutta selkein perustuu Friedrich Schellingin ajatteluun. Jos luonto kaikesta kärsimyksellisyydestään huolimatta on ykseys, niin Koneen hanke on erkaantumassa ykseydestä ja samalla oikeastaan tuhoamassa sen ykseyden, mistä se erkaantuu. Silloin pahuutta on juuri erkaantuminen ja omien syntyjensä tuhoaminen. Tämä voisi käydä päinsä intuitiivisestikin, että tuo on yksinkertaisesti pahuutta, vaikka ihminen kärsivänä ja rajallisena olentona ei lopulta pyrkinyt mihinkään muuhun kuin hyvään.
ON: Syväekologia on nähdäkseni yksi eettinen järjestelmä, josta pahuuden voisi myös argumentoida. Jos Elämän kukoistaminen on kaikkein perimmäisin arvo, niin eikö sen köyhdyttäminen ole silloin pahuutta?
T: Syväekologia ja sille läheiset suuntaukset ehdottomasti mahdollistavat tuon orientaation. Ne antavat maailmankuvallis-moraalisen kompassineulan. Mutta voivatko ne olla yleisesti jaettuja näkemyksiä? Lopulta Koneen kulttuurin muukalaistunut ihminen samaistuu kumminkin enemmän omiin luomuksiinsa kuin elollisiin olentoihin. On helppoa saada ihmiset puolelleen julistamalla, että nyt kun lisätään teknistä toimeliaisuutta, voimaa ja valtaa, niin saamme lisää hyvää meille kaikille. Tällaista lupausta on hyvin vaikea kiistää.
ON: Onko Koneen ryöpsähtämisessä lopulta kyse pieleen menneestä esiin manauksesta, taitamattomasta rituaalista, kuten Salminen ja Vadén ovat sanoittaneet öljyn valjastamista? Tarvitsemmeko ylipäätään tällaista myyttisempää kieltä, jotta pääsemme kunnolla käsiksi itse asiaan ja oikealle ajatusten tasolle?
T: Varmasti. Jos puhuisimme vain ”teknologisista järjestelmistä”, se olisi täysin sokeaa näille kysymyksille. Uskonnollisessa tai esoteerisessa ajattelussa on vahvana teemana luomisen epäonnistuminen. Se on todella lähellä pieleen mennyttä esiin manausta ja esiintyy monissa myyteissä. Prometheus, Ikaros, Hyvän ja pahan tiedon puu, uudempina Golem ja Frankensteinin hirviö. Faust, Velhon oppipoika…
Tähän liittyy vastuu teknologiasta, mitä nykyaikana ei lainkaan ole. Se, että saadaan aikaan voimakas teknologinen vaikutus, ei tarkoita vielä asioiden hallintaa. Voimme antaa erilaisia sysäyksiä Maan järjestelmiin, jotka sitten erilaisilla sykleillä vaikuttavat takaisin. Se ei ole hallintaa lainkaan. Tämä on hyvin velhon oppipoikamaista, eli saadaan loitsu loitsittua, mutta loitsua ei saadakaan päättymään ja tuleekin hätä. Nykyään varsinkin tekniikan ja rahan vallan aloilla on ihmisiä, jotka hybriksen vallassa saattavat kehua luovansa tulevaisuutta. Kuka edes kehtaa tai uskaltaa sanoa luovansa tulevaisuutta?
Monet viime vuosisadan tekniikan filosofit sanoittivat, että henkinen ja moraalinen kapasiteettimme ei ole kasvanut tarpeeksi suureksi tekniseen toimeliaisuuteemme nähden. Moraalinen vastuunottokyky on tässä kulttuurissa niin paljon pienempi ämpäri, että teknologian mahti tulvii yli. Saadaan aikaan paljon enemmän tuhoa kuin pystytään edes käsittämään.
ON: Kiitos haastattelusta!
Artikkelin kuva: Heikki Rönkkö, kirjasta Teknofagia – Vihreän pyhyyden tuho
Koneen aikakaudella (Viides askel, 2025)
