Katja Lamminen: Metsätalous & luonnon monimuotoisuus. Vastapaino 2025. 224 s.
Suomalaisen metsäkeskustelun turhauttavimpia piirteitä on, että jopa kaikkein tarpeellisimpia ja edullisimpia toimia luontokadon hillitsemiseksi vastustetaan muka metsänomistajien edun nimissä. Metsätalous & luonnon monimuotoisuus on erityisen tervetullut puheenvuoro, koska se osoittaa, että monimuotoisuuden parantamisen ja metsänomistajien etujen ei tarvitse olla ristiriidassa.
Katja Lamminen käsittelee kirjassaan sekä metsätalouden roolia luontokadossa että keinoja, joilla taakkaa metsäluonnon monimuotoisuudelle voitaisiin keventää. Keinoista keskeisimpiä on jatkuvapeitteinen metsänkasvatus, jolle yksi kirjan luvuista on omistettu. Vaikka hakkuukertymät voivat jäädä avohakkuisiin perustuvaa jaksollista kasvatusta pienemmiksi, jatkuvan kasvatuksen taloudellinen kannattavuus voi olla metsänomistajalle samaa luokkaa jaksollisen kasvatuksen kanssa tai jopa parempi. Tämä johtuu esimerkiksi puun paremmasta laadusta, pienemmistä metsänhoitokuluista ja metsikön paremmasta vastustuskyvystä tuholaisia vastaan.
Lammisen mukaan jatkuvan kasvatuksen kilpailukyky myös paranee sitä mukaa kun kannattavuuslaskelmiin lisätään useampia tavoitteita, kuten luonnonsuojelu, virkistyskäyttö, hiilensidonta ja ekosysteemipalvelut. Kuten kirjaan haastateltu metsäekologian dosentti Timo Kuuluvainen toteaa, yhdestä metsänkäsittelymuodosta toiseen hyppääminen ei kuitenkaan tee suoraan autuaaksi. Lisäksi on esimerkiksi lisättävä lahopuun ja lehtipuiden määrää.
Kirjassa tuodaan esiin, että luontokadon pysäyttäminen vaatii myös lisää suojelualueita, missä valtiolla on keskeinen rooli. Loput valtion vanhoista metsistä olisi tietysti vihdoin oikeasti suojeltava ja yksityismetsien vapaaehtoiseen suojeluun perustuvan Metso-ohjelman rahoitusta pitäisi lisätä tuntuvasti. Myös metsäluontoa turvaavaa lainsäädäntöä pitäisi tiukentaa.
Lamminen käsittelee myös metsäyhtiöiden vastuuta metsäluonnon heikentymisessä. Yksi luvuista on esimerkiksi omistettu Hukkajoen raakkutuholle. Lamminen tarttuu myös kiitettävästi sellukeskeisen metsäteollisuuden ongelmalliseen rooliin Suomen talouden ”lahoavana puujalkana” ja kiteyttää: ”Puhumme halveeraavaan sävyyn kehittyvistä maista banaanivaltioina, vaikka itse myymme hitaasti kasvavasta puusta kalliissa tehtaissa jalostettua kuitumössöä ulkomaille halvemmalla kuin ’banaanivaltiot’ nopeasti kasvavia, jalostusta kaipaamattomia banaanejaan.” Metsänomistajille avohakkuita ainoana vaihtoehtona tyrkyttäviä metsäammattilaisia hän sivaltaa kysymällä, millainen olisi hammaslääkäri, joka suostuu ainoastaan vetämään hampaat pois.
Kirjan takakansi kertoo Lammisen olevan maatalous- ja metsätieteiden maisteri ja metsänhoitaja. Hän on toiminut myös Maaseudun Tulevaisuuden ympäristötoimittajana. Toimittajatausta näkyy teoksen helppolukuisuudessa ja ahkerassa haastattelujen käytössä. Lamminen ilahduttaa lukijaa silloin tällöin nasevilla luonnehdinnoilla, kuten kertoessaan lahopuiden toimivan metsän ”poliisiasemina”, koska niihin hakeutuu kirjanpainajien saalistajia.
Metsätalous & luonnon monimuotoisuus vaikuttaa olevan osoitettu ennen kaikkea ympäristökysymyksistä huolestuneille metsänomistajille. Kirjassa ei syyllistetä metsänomistajia, vaan korostetaan keinoja, joilla luontokatoa voitaisiin hidastaa metsänomistajille edullisilla tavoilla. Teosta voi kuitenkin suositella kenelle tahansa metsäluonnon monimuotoisuudesta kiinnostuneelle.
Janne Säynäjäkangas
Tämä arvio on julkaistu Elonkehässä 1/2026. Lisää arvioita lehden arviopalstalla.