Teksti ja kuvat Janne Tolonen
Metsäkeskustelusta on tullut yksi näkyvimmistä ympäristöaiheista suomalaisessa mediassa. Pelkästään keskustelun määrä on osoitus siitä, että metsät ja metsäkeskustelu ovat murroksessa. Maailmanlaajuinen biodiversiteettikato etenee ja metsät ovat suuressa osassa sekä hyvässä että pahassa. Arvokkaita elinympäristöjä tuhoutuu ja paikallisia lajien sukupuuttoja tapahtuu suurten hakkuumäärien seurauksena. Suomessa biodiversiteettikatoa vauhdittaa luontoa puutteellisesti turvaava lainsäädäntö.
Vesistöjen ja pienvesien rantametsät ovat metsäluonnon monimuotoisuudelle arvokkaita alueita. Muun muassa tulvimisen ja vesistön läheisyyden seurauksena kasvuolosuhteet ovat muusta metsäluonnosta poikkeavia. Rantametsien elinympäristöjä leimaa usein kostea ja viileä pienilmasto, joka mahdollistaa monien vaateliaiden lajien esiintymisen. Usein myös pohjaveden purkautuminen luo pienvesissä ja niiden lähiympäristöissä erityislaatuisia olosuhteita eri eliölajiryhmille, kuten hyönteisille ja sammalille. Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnin mukaan yli puolet uhanalaisista hyönteisistä on pienvesien lajeja1.
Rantametsät turvaavat myös vesiekosysteemien toimintaa esimerkiksi tuottamalla vesistöön tarpeellisia ravinteita. Rantaluonnon toiminnan häiriintyminen, esimerkiksi metsähakkuun aiheuttama muutos rantametsän kosteus-, valo- ja lämpöolosuhteissa, muuttaa siten metsäekosysteemin lisäksi myös vesiekosysteemin toimintaa2,3. Lisäksi rantametsät ja vesimuodostumien hyvä tila turvaavat sekä pintavesien että pohjavesien hyvää tilaa ja säätelevät vesistöjen tulvimista. Sanomattakin on selvää, että rantametsillä on suuri merkitys myös maisema- ja virkistyskäyttöarvoihin.
Merkittävimpiä biodiversiteettikadon aiheuttajia rantaluontoympäristöissä ovat metsähakkuut, vesirakentaminen ja ojitukset4. Rantaluonto on erittäin herkkää ja erityisesti pienvesiympäristöissä vähäiseltä tuntuvat maanmuokkaukset tai muut lähiympäristöä muuttavat toimenpiteet voivat aiheuttaa merkittäviä muutoksia elinympäristön ominaispiirteissä ja siten olla metsä- tai vesilain mukaisesti luvanvaraista toimintaa.
Esimerkiksi luonnontilaiseen tai sen kaltaiseen puroon kohdistuva pienialainen ojitus tai metsäkoneen kulku-ura voivat aiheuttaa eroosion seurauksena merkittävää kiintoainekuormitusta. Pienvesissä kiintoainekuormitus voi johtaa hyvin merkittäviin lajistollisiin vaikutuksiin5, kuten virtavesikutuisten kalalajien kutupaikkojen liettymiseen. Vastaavasti pienvesiympäristöjen lähiympäristössä toteutettavat metsähakkuut muuttavat herkästi lämpötila-, kosteus-, ja kasvuolosuhteita, jolloin metsälaissa tavoiteltu arvokkaiden elinympäristöjen suojeleminen jää toteutumatta6.
Tällaiset vähäiseltäkin tuntuvat toimenpiteet voivat olla vaikutusten perusteella luvanvaraisia toimenpiteitä, toisin sanoen vesilailla kiellettyjä ilman poikkeuslupaa. Toiminnan valvomista ja vaikutusten arviointia vaikeuttavat kuitenkin valvonnan niukat resurssit ja vaikutusten puutteellinen tunnistaminen.
Metsälaki pienvesiympäristöissä ja laintulkinnan haasteet
Pienvesien rantametsien hakkuita säätelee erityisesti metsälaki. Metsälain 2 luvun 10 §:llä on suojeltu metsäluonnolle erityisen tärkeitä elinympäristöjä. Näitä ovat esimerkiksi luonnontilaiset ja luonnontilaisten kaltaiset lähteiden, norojen ja enintään 0,5 hehtaarin suuruisten lampien välittömät lähiympäristöt.
Lisäksi pienvesien ja vesistöjen rannoilla esiintyy runsaasti muita metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä, erityisesti suoelinympäristöjä. Kaikki edellä mainittu kuulostaa hyvältä ranta- ja pienvesiluontokohteiden suojelun näkökulmasta, mutta asia kääntyy päälaelleen, kun alamme tarkastella, miten lainsäädäntöä oikeasti sovelletaan ja tulkitaan.
Pienvesiä koskevan lainsäädännön tulkinta on vaikeaselkoista, sillä pienvesiin sovelletaan tapauskohtaisesti useaa eri lakia. Tärkeimpiä näistä ovat metsälaki ja vesilaki, mutta myös luonnonsuojelulakia ja maanrakennuslakia sovelletaan. Tällaisen sektorikohtaisen sääntelyn seurauksena erityisesti purojen suojelun toteutuminen on todettu hyvin haastavaksi.7,8
Haasteita ja epäselvyyttä on ollut jo pitkään9,10. Epäselvyyttä aiheuttaa edelleen muun muassa termin ”ominaispiirteet” tulkinta. Metsälain mukaan erityisten tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteitä ei saa vaarantaa. Miten eri toimet vaarantavat tai eivät vaaranna ominaispiirteitä, on jätetty tulkinnanvaraiseksi. Sittemmin vuonna 2014 päivitetyn metsälain voimassaoloaikana sama epäselvyys ja laintulkinnat epäselvyydet ovat jatkuneet11,12. Tietyiltä osin metsälain päivitys myös aiheutti lisää epäselvyyksiä, kun erityisen arvokkaiden elinympäristöjen varovainen käsittely esimerkiksi poimintahakkuilla mahdollistettiin13.
Jotta kohteet saisivat metsälain mukaisen erityisen tärkeän elinympäristön statuksen, niiden tulee täyttää useita kriteereitä: Metsälakikohteet ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia. Ne erottuvat selvästi ympäristöstään ja ovat pienialaisia tai metsätaloudellisesti vähämerkityksellisiä. Pienialaisuus ja taloudellinen vähämerkityksellisyys rajaa jo pois paljon suojelunarvoisia kohteita, muun muassa luonnontilaisia purojen rantametsäjatkumoja.
Metsäkeskus on laatinut tulkintaohjeet kohteiden tunnistamisen helpottamiseksi ja päivittänyt tulkintasuositustaan viime vuosien aikana metsälain päivityksen jälkeen 14, 15. Aiemmin esimerkiksi puronvarsien ympärille suositeltiin keskimäärin 15 metrin suojakaistaa. Uuden tulkintasuosituksen mukaan suojakaistan tulee olla valtapuuston keskipituuden levyinen vyöhyke, käytännössä usein noin 20–30 metrin levyinen. Kuitenkin tulkintasuosituksenkin mukaan välittömän lähiympäristön leveys ratkaistaan aina tapauskohtaisesti. Tämän oli tarkoitus olla huomattava parannus arvokohteiden säästämiseksi, mutta miten kävikään?
Tulkintasuosituksen muutoksen seurauksena suuri määrä aiemmin lakikohteiksi tulkittuja lakikohderajauksia poistettiin Metsäkeskuksen erityisen tärkeiden elinympäristöjen paikkatietoaineistosta. Yksi peruste poistoille oli, etteivät kohteet enää täyttäneet uutta tulkintasuositusta leveämmästä suojavyöhykkeestä. Esimerkiksi puron varteen aiempien hakkuiden yhteydessä jätetty 10–15 metrin suojakaista ei enää täyttänyt päivitetyn suosituksen mukaisia kriteereitä, jolloin kohdetta ei enää pidetä lakikohteena. Tulkinnan muutos oli mittava heikennys, jonka myötä suuri määrä aiemmin tunnistettuja erityisen tärkeitä elinympäristöjä poistui lainsuojan piiristä.
Koska yhtä selkeää ohjetta suojakaistan leveydelle ei ole, käytännössä suojavyöhykkeiden laajuus on vaikea määrittää. Käytäntö on osoittanut, että suojavyöhykkeiden leveydet määräytyvätkin ennemminkin metsäsertifiointien vaatimusten mukaan, ainakin niissä kohteissa, joita ei ole merkitty paikkatietoaineistoon erityisen tärkeiksi elinympäristöiksi.
Suomessa yleisimmän metsäsertifikaatin eli PEFC:n vaatimus vesistöjen suojavyöhykkeistä laajeni vuonna 2023 viidestä metristä kymmeneen metriin. Tämä on kuitenkin vielä hyvin kaukana tutkimusten suosittelemista suojavyöhykkeiden leveyksistä. Edes 15 metrin suojavyöhykkeet eivät täytä metsälain vaatimuksia puron lähiympäristön kasvuolosuhteiden ja pienilmaston säilymisestä16. Hieman laajemmat 30 metrin vyöhykkeet säilyttivät vaatimuksen suurilta osin, tosin ilman poimintahakkuita. Nykyisen laintulkinnan mukaan poimintahakkuu suojavyöhykkeeltä on mahdollista, jos ominaispiirteiden säilymisestä huolehditaan. Herkimpien lajien ja pienilmaston säilymiseksi suojavyöhykkeen tulisi olla todennäköisesti keskimäärin 30–50 metriä17.
Yksistään suuri hakkuupaine aiheuttaa arvokkaille elinympäristöille suuren todennäköisyyden joutua hakatuiksi. Hakkuita tehdään runsaasti talviaikaan, jolloin esimerkiksi lähteiden, norojen ja korpien tunnistaminen on hankalaa tai jopa mahdotonta. Tällaisissa tapauksissa ainoastaan kattavat kartoitus- ja paikkatietoaineistot pelastaisivat luontokohteita hakkuilta. Erityisen tärkeitä elinympäristöjä kartoitetaan ja aineistoja päivitetään Metsäkeskuksen toimesta ja kohteiden määrä onkin vuosien saatossa kasvanut18. On kuitenkin selvää, että arvokkaiden elinympäristöjen kartoittamiseen ja tietojen tallentamiseen tarvittaisiin lisää resursseja. Toisaalta ongelma on ollut tiedossa jo pitkään. Voidaankin kysyä, onko metsäalalla ollut aitoa halua edistää näiden kohteiden säilymistä?
Metsänomistajien ja metsäneuvonnan vastuu ja tietopuutteet
Metsänomistajalla on vastuu oman metsänsä hoidosta ja metsälakikohteiden huomioimisesta. Erityisen tärkeän elinympäristön kriteerit täyttävä kohde on metsälain suojaama, vaikka sitä ei olisi aiemmin tunnistettu ja kohdetta ei löytyisi Metsäkeskuksen ylläpitämästä aineistoista. Kohteiden tunnistaminen maastossa on siis pääsääntöisesti metsänomistajan ja mahdollisesti häntä avustavan metsäneuvojan tai suunnittelijan vastuulla.
Käytännössä Metsäkeskuksen ylläpitämä avoin paikkatietoaineisto erityisen tärkeistä elinympäristöistä on äärimmäisen tärkeä, sillä sitä käytetään muun muassa metsänomistajien Metsään.fi-palvelussa ja metsänhoitotoimien suunnittelussa kuten hakkuuleimikoiden rajauksissa. Myös Metsäkeskus metsälainviranomaisena käyttää aineistoa valvontaan ja metsänkäyttöilmoitusten tarkastamiseen.
Kaikkea vastuuta ei voida kuitenkaan sysätä ainoastaan metsänomistajalle. Metsätalouden toimintaketju on pitkä ja perinteisesti metsäneuvonnalla on ollut suuri rooli metsäpäätöksenteossa. Metsäneuvonnan monipuolistuminen ja reagointi yhä tiukentuviin luonnonsuojelun vaatimuksiin on välttämättömyys, jotta arvokkaiden elinympäristöjen suojelun tila kohentuisi. Huolestuttavaa on, että Luonnonvarakeskuksen tekemän selvityksen mukaan luonnonhoidon laatu ei ole 2000-luvun aikana parantunut19. Olisi myös tärkeää, että metsänomistajat saisivat kattavasti tietoa erilaisista suojeluvaihtoehdoista. WWF:n tuoreimman metsänomistajakyselyn mukaan 69 prosenttia vastaajista ei ollut saanut metsäneuvojaltaan tietoa suojeluvaihtoehdoista kuten METSO-ohjelmasta20.
Oikeita askelia?
Samalla kun arvokohteita hakataan, niin esimerkiksi METSO- ja Helmi-ohjelman rahoituksella tavoitellaan samaisten luontotyyppien tilan kohentamista erilaisilla ennallistamistoimilla. Olisiko kuitenkin kustannustehokkaampaa tehostaa olemassa olevien erityisen tärkeiden elinympäristöjen suojelua? Erilaisille ennallistamis- ja kunnostushankkeille on tietenkin paikkansa, esimerkiksi uhanalaisten luontotyyppien ja uhanalaisten lajien elinympäristöissä, mutta elinympäristöjen heikentymisen estäminen on kuitenkin kaikkein tehokkainta elinympäristöjen suojelua.
Metsäsertifiointien hieman kiristyneet kriteerit luovat tulevaisuuteenkin jonkinlaista toivoa paremmasta pienvesien turvasta. Myös uudet ja avoimet paikkatietoaineistot mahdollistavat pienvesien paremman huomioimisen ja maankäytön suunnittelun. Esimerkiksi kosteusindeksiä, joka kuvaa pohjaveden korkeutta maanpinnasta, voidaan hyödyntää puunkorjuun suunnittelussa herkissä kohteissa kuten rantametsissä ja turvemailla21.
Talousmetsien luonnonhoitokeinojen kehitystä ja käyttöönottoa on viime vuosina edistetty muun muassa Metsäkeskuksen ja Tapion hankkeilla22. Metsää tullaan jatkossakin hyödyntämään voimakkaasti, ja erityisesti herkissä rantaluontokohteissa, turvemailla ja suojelualueisiin kytkeytyvillä alueilla olisi suositeltavaa tehostaa talousmetsien luonnonhoidon keinoja: säästöpuiden ja lahopuun lisäämistä, sekapuuston suosimista ja riistatiheiköiden jättämistä.
Luonnonhoitotoimien toteutus olisi tärkeää hakkuutavasta riippumatta, mutta jatkuvan metsänkasvatuksen menetelmillä voidaan useissa elinympäristöissä ylläpitää helpommin monimuotoisempaa metsän rakennetta. Tämä olisi tärkeää myös metsien terveyden näkökulmasta. Arvokkaiden rantametsien ja muiden luontoarvoiltaan merkittävien kohteiden huomioiminen ja säästäminen tulisi nähdä metsänomistajan investointina metsän terveyteen ja ekosysteemipalveluiden tuottoon.
Tämän kirjoituksen negatiivisesta sävystä huolimatta uskallan nähdä hieman valoa aiheen ympärillä. Kenties EU:n ennallistamisasetuksen toimeenpano ja muu kasvava paine huomioida biodiversiteettiä luo uusia väyliä toteuttaa luonnonsuojelua. Uskoakseni luonnonsuojelu tulee olemaan yhä tärkeämpi osa tulevaisuuden metsätaloutta ja muutakin maankäyttöä. Nyt elämme murrosaikaa, mutta aika on biodiversiteettikadon osalta valitettavasti käymässä vähiin.
1 Hyvärinen E., Juslen A., Kemppainen E., Uddström A. & Liukko, U. 2019. Suomen lajien uhanalaisuus : Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus.
2 Tolkkinen, M. J., Heino, J., Ahonen, S. H. K., Lehosmaa, K. & Mykrä, H. 2020. Streams and riparian forests depend on each other: A review with a special focus on microbes. Forest Ecology and Management 462: 117962. https://doi.org/10.1016/j.foreco.2020.117962
3 Turunen J., Elbrecht V., Steinke D. & Aroviita J. 2021. Riparian forests can mitigate warming and ecological degradation of agricultural headwater streams. Freshwater Biology 66: 785–798. https://doi.org/10.1111/fwb.13678
4 Kontula, T. & Raunio, A. 2018. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018 : Luontotyyppien punainen kirja. Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristö 5 / 2018. Ympäristöministeriö.
5 Turunen, J., Marttila, H., Kämäri, M., Saari, M., Heikkinen, K., Postila, H. & Koljonen S. 2019. Kiintoaineen eroosio ja sedimentaatio virtavesissä: luonnollisesta prosessista virtavesien ongelmaksi. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 46/2019.
6 Oldén A., Mäenpää H., Peura M., Kotiaho J. S., Mönkkönen M., Halme P. 2020. Puronvarsimetsien suojavyöhykkeiden vaikutus kasvi- ja kääpälajistoon, pienilmastoon ja tuulenkaatoihin. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 artikkeli 10382. https://doi.org/10.14214/ma.10382
7 Tolonen J., Leka J., Yli-Heikkilä K., Hämäläinen L. & Halonen L. 2019. Pienvesiopas – Pienvesien tunnistaminen ja lainsäädäntö. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 36/2019. Suomen ympäristökeskus.
8 Hämäläinen, L. (toim.). 2015. Pienvesien suojelu- ja kunnostusstrategia. Ympäristöministeriön raportteja 27/2015. Ympäristöministeriö ja Maa- ja metsätalousministeriö, Luontoympäristöosasto.
9 Päivänen J. Metsäluonnon monimuotoisuuden säilyttäminen – metsälain tarkoittamien kohteiden tunnistaminen. Metsätieteen aikakauskirja 4/2021.
10 Kajava S., Silver T., Saarinen M. & Heikkilä H. 2002. Purot ja norot metsälain kohteina
Lounais-Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja 2/2002.
11 Siitonen, J., Määttä, K., Punttila, P. & Syrjänen, K. 2021. Metsälain arvioinnin jatkoselvitys 10
§:n muutosten vaikutuksista monimuotoisuuden turvaamiseen. Luonnonvara- ja biotalouden
tutkimus 6/2021. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 76 s.
12Pihlman S. & Pyykkö S. Metsälain 10 §:n kohteiden ominaispiirteiden säilyminen
Joensuun kaupungin metsätalousalueilla. Opinnäytetyö. Karelia-ammattikorkeakoulu. Metsätalouden koulutusohjelma.
13 Laki metsälain muuttamisesta 1085/2013 2 luku 10 a §. Elinympäristöjen käsittelyn yleiset periaatteet ja kielletyt toimenpiteet
14 Laki metsälain muuttamisesta 1085/2013
15 Metsäkeskus 2022. Tulkintasuosituksia metsälain 10 pykälän tarkoittamien erityisen tärkeiden elinympäristöjen rajaamisesta ja käsittelystä. Metsälain 10 pykälä -kohteiden tulkintasuositus 9.5.2022.
16 Oldén A., Mäenpää H., Peura M., Kotiaho J. S., Mönkkönen M., Halme P. 2020. Puronvarsimetsien suojavyöhykkeiden vaikutus kasvi- ja kääpälajistoon, pienilmastoon ja tuulenkaatoihin. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 artikkeli 10382. https://doi.org/10.14214/ma.10382
17 Keto-Tokoi, P. 2018. Tutkimustietoon perustuvia suosituksia vastuullisen metsänhoidon kehittämiseksi. WWF Suomen raportteja 37. WWF Suomi. Vantaa, 2018.
18 Partanen J. 2019. Ovatko metsälakikohteet ainoa monimuotoisuuden turva? Metsään. Metsäkeskuksen asiakaslehti. Blogi. www.metsaan-lehti.fi/blogi/jarkko-partanen-ovatko-metsalakikohteet-ainoa-monimuotoisuuden-turva.html
19 Siitonen, J., Punttila, P., Korhonen, K. T., Heikkinen, J., Laitinen, J., Partanen, J., Pasanen, H. & Saaristo, L. 2020. Talousmetsien luonnonhoidon kehitys vuosina 1995‒2018 luonnonhoidon laadun arvioinnin sekä valtakunnan metsien inventoinnin tulosten perusteella. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 69/2020. Luonnonvarakeskus. Helsinki.
20 WWF 2023. https://wwf.fi/tiedotteet/2023/09/wwfn-kysely-metsanomistajille-tarjotaan-edelleen-avohakkuita-luontoystavallisemmat-vaihtoehdot-jaavat-paitsioon/
21 Hilli A., Mykrä H., Hokajärvi R., Annala M. 2022. Kosteusindeksin hyödyntäminen purojen suojavyöhykkeiden suunnittelussa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2022 artikkeli 10725. https://doi.org/10.14214/ma.10725
22 Tapio 2024. Metsänhoidon suositukset. Tapio https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/kategoriat/luonnonhoito-ja-monimuotoisuus